Lukeminen ja kirjoittaminen ovat minulle rakkaita harrastuksia, joita työnteko sotkee harmittavan usein. Tämänkin blogin piti alun perin käsitellä lähinnä kirjoja ja kirjallisuutta, mutta harhauduin jossain vaiheessa jauhamaan ”painokkaita” teesejä politiikasta. ”Painokkaita”, koska nettihän on tunnetusti täynnä poliittisia blogeja, joissa puolihullut ja mökkihöperöt laittavat maailmaa järjestykseen. Näin vuoden loppua kohti tultaessa, en ole enää ollenkaan varma haluanko jatkossa olla yksi heistä. Ehkä kirjoitan tästä eteenpäin vain kirjallisuudesta tai puutarhatontuista.
Oli miten oli, kirjoittamista en aio jättää. Niiden puolentoista vuoden aikana, joina olen tätä blogia pitänyt, olen syvästi kasvanut kiinni kirjoittamiseen. Kirjoittamisesta on tullut tärkeä osa elämääni ja identiteettiäni. Se auttaa minua jäsentämään omaa ajatteluani ja tarjoaa hetkellisen paon hektisestä todellisuudesta. Se auttaa minua kanavoimaan turhautumiseni tätä rumaa maailmaa kohtaan johonkin luovaan ja pitää minut järjissäni. Mutta ennen kaikkea se auttaa minua tyydyttämään narsismiani.
Narsismini on pohjaton säkki. Tarvitsen jatkuvia kehuja ja selkään taputteluja. Sen takia perustin tämän bloginkin, koska koin sen erinomaiseksi välineeksi näiden perustarpeiden tyydyttämiseen. Täällä vain minä olen valokeilassa. Täällä vain minä olen estradilla ja pullistelen kirjallisilla lihaksillani. Täällä yksin minä olen avarakatseisin, sivistynein, luovin ja lukenein.
Tässä ovat muuten hauikseni aakkosjärjestyksessä. Eivätkö olekin kauniit?
1. Julian Barnes: The Sense of an Ending. Tämänvuotinen Man Booker -voittaja, eikä syyttä. Hieno kirja ajasta ja muistista. Vetää mukaansa heti ensimmäisistä lauseista alkaen. Laitoin jo tämän innoittamana Barnesin aiempaa tuotantoa tilaukseen.
2. Albert Camus: Putoaminen. Minulla ei ole kovinkaan ruusuista kuvaa ihmisen perimmäisistä motiiveista. Sen vuoksi tämä Camus’n hieno pelkistetty kirja ihmisen tekopyhyydestä puhutteli minua voimakkaasti. Se kuvaa upeasti meitä nykyihmisiä ympäröivää epäaitouden ilmapiiriä.
3. Theodore Dalrymble: Our Culture, What’s Left of It. Konservatiiviajattelija-lääkärin paras kirja. Laaja-alaisia, tyylikkäitä ja ennen kaikkea totuuteen pyrkiviä esseitä kirjallisuudesta, taiteesta, yhteiskunnasta ja politiikasta.
4. Pentti Haanpää: Noitaympyrä.Yksi kaikkien aikojen suomalaisista romaaneista. Kirja rahasta, vapauden etsimisestä ja ihmisenä olemisen ehdoista.
5. Pentti Haanpää: Taivalvaaran näyttelijä. Ihmisen identiteettiin liittyvät kysymykset kiehtovat minua. Tässä kirjassa identiteetin häilyvyyteen liittyvä problematiikka tuodaan nerokkaasti ja luovasti esille. Osui ja upposi.
6. Michel Houellebecq: Maasto ja kartta. Odotin tämän kirjan suomennosta pitkään ja hartaasti, eikä Houellebecq taaskaan tuottanut pettymystä. Uskoisin, että hän on yksi niistä aikamme kirjailijoista, joita luetaan vielä 100 vuoden kuluttua.
7. Milan Kundera: The Encounter. Suuren eurooppalaisen kirjailijan suuria tarinoita kirjallisuudesta. Monien mielestä Kundera on tärkeilevä ja suureellinen, mutta minä rakastan hänen kirjoituksiaan juuri sen takia. Hän on viimeisiä ”suurten kertomusten” miehiä.
8. Tuomas Kyrö: Benjamin Kivi. Suuri seikkailuromaani miehestä, joka ei halua hävitä, eikä häviä. Jäljelle jää vain kysymys: oliko se kaiken sen vaivannäön arvoista?
9. Fredrik Lång: Minä, sinä, rakkaus ja muita aatehistoriallisia esseitä. Upean sivistyneitä kulttuuriesseitä, jotka avaavat uusia polkuja nykyaikaan aatehistorian valossa. Suosittelen erityisesti kulttuurisnobeille ja muille hienopieruille.
10. Slavoj Zizek: Living in the End Times. Kenellekään minua tuntevalle ei liene yllätys, että tämä kirja on tällä listalla. Jos haluaa nähdä läpi aikamme ideologisten sumuverhojen, Zizekiä kannattaa lukea.