torstai 12. toukokuuta 2011

Sovinnaisista ajatuksista, latteuksista ja ironiasta


Sovinnaiset ajatukset saavat minut voimaan pahoin. En tiedä mitään älyllisesti vähemmän kiinnostavaa kuin yleisesti hyväksytyt ”tosiasiat”. Mielestäni kaiken ajattelun alku on tosiasioiden kyseenalaistaminen. Tosiasioiden tunnustaminen on typeryyden, ei viisauden alku. Uskokaa minua, älkää Juho Kusti Paasikiveä tai kansanedustaja Lasse Männistöä.

Problematisoimatta sen tarkemmin kulloistenkin historiallisten tosiasioiden luonnetta, nostan peukaloni pystyyn ja hyppää hetkeksi Gustave Flaubertin matkaan. Flaubert nimittäin painiskeli samanlaisten tuntemusten parissa aikanaan. Häntä sapetti aikalaistensa taipumus sovinnaiseen ajatteluun niin suuresti, että hän suunnitteli elämänsä loppuun saakka kirjaa, joka olisi kaiken hyväksytyn historiallinen ylistys, eräänlainen inhimillisen typeryyden ensyklopedia. Eräässä kirjeessään Flaubert on valottanut hankettaan seuraavaan tapaan:

”Toisinaan minulla on hirvittävä syyhy ruveta haukkumaan ihmisiä, ja teenkin sen vielä jossakin suuren mittakaavan pitkässä romaanissa. […] Osoittaisin siinä, että enemmistöt ovat olleet aina oikeassa ja vähemmistöt aina väärässä. […] Siinä puhuttaisiin, aakkosjärjestyksessä, kaikista mahdollisista aiheista, kaikesta mitä seurassa oltaessa on sanottava, jotta kävisi säällisestä ja miellyttävästä ihmisestä.”

Flaubertin suuren mittakaavan kirjahanke kulki hänen kirjeenvaihdoissaan työnimellä Valmiiden ajatusten sanakirja, mutta kuten arvata saattaa, hän ei koskaan saanut megalomaanista projektiaan päätökseen. Jälkipolvien onneksi valmistuneet osat on kuitenkin julkaistu, sillä Flaubertin sanakirja toimii yhä loistavana oppaana salonkikelpoiseen ajatteluun. Se tarjoaa kasan valmiita ajatuksia pikkuporvarillista small talkia varten, jota voi myöhemmin ryydittää vielä muutamalla sitaattikirjalla, aforismikokoelmalla ja sivistyksen käsikirjalla. Kaiken lisäksi listaan on helppo keksiä ajankohtaisia esimerkkejä. Kokeillaanko?

Gustave Flaubertin valmiita ajatuksia:

A.

Aikakausi, nykyinen
Tuomitkaa ankarasti. Valittakaa sen epärunollisuutta. Kutsukaa sitä ”siirtymän ja rappion kaudeksi”.

D.

Descartes
Cogito, ergo sum.

J.

Jousipyssy
Tarjoaa oivan tilaisuuden kertoa tarina Wilhelm Tellistä.

T.

Taloudenpito
Taloudenpidon on oltava aina ”tarkkaa”. Sillä luodaan omaisuuksia. ”Pennissä on markan alku”.

U.

Ulkomaalainen
Mieltymys kaikkeen ulkomaalaiseen kertoo laajakatseisuudesta ja vapaamielisyydestä. Kaiken ei-ranskalaisen parjaaminen kertoo isänmaallisuudesta. […]


Ajankohtaisia esimerkkejä:

A.

Alkoholi
Sopivassa määrin nautittuna ei pahasta. Kerro, että tykkäät erityisesti belgialaisista pienpanimo-oluista. Name droppaa muutama.

B.

Budjetti
Vie keskustelu kestävyysvajeeseen. Sano, että ainoastaan nyörien kiristys ja voimakas talouskasvu voivat pelastaa meidät kestävyysvajeelta.

C.

Cleantech
Siinä on Suomen tulevaisuus.

D.

Degrowth-ajattelu
Annatte itsestänne vastuullisen kuvan, kun sanotte, että kasvun purkaminen on utopistista (mahdotonta). Lisätkää kuitenkin, että toki ympäristöarvot ovat tärkeitä.

Demokratia
Viittaa Churchillin sanontaan: ”Demokratia on huonoin kaikista hallitusmuodoista, ellei huomioon oteta kaikkia muita sitä ennen kokeiltuja.”

E.

Elämä
Elämä on.

Euroopan unioni
Ylistä rauhanprojektina, kritisoi byrokratiaa ja päätöksentekojärjestelmän jäykkyyttä.

Euro
Yhteisvaluutta pitää korot alhaalla. Esitä kuitenkin tilaisuuden koittaessa kysymys: Onko yhteisvaluutta mahdollinen ilman yhtenäistä talouspolitiikkaa?

I.

iPhone
Kehu sen käytettävyyttä. Mainitse myös muutamasta uudesta applikaatiosta.

Insinööri
Mikään ei ole niin viisas kuin insinööri, paitsi saksalainen insinööri.

K.

Kasvissyönti
Osoita tietämyksesi kasvisravinnon hyödyistä. Aloita vaikka anekdootilla supervegaani ystävästäsi, mutta lisää että et itse pystyisi moiseen, koska pidät niin paljon lihan mausta.

L.

Linkola
Ekofasisti.

Lääkäri
Sano, että kunnioitat lääkäreitä erittäin paljon, ja että itse pystyisi siihen, koska pelkäät verta.

M.

Marx, Karl
Kauniita ajatuksia, mutta eivät toimi käytännössä. Reaalisosialismi on sen osoittanut.

Maahanmuutto
Sano, että erittäin vaikea kysymys. Periaatteessa kannatettavaa, mutta maahanmuuttajien kotouttaminen on vaikeaa. Hädänalaisia on toki autettava, mutta suomalaista turvapaikkajärjestelmää ei saa käyttää hyväksi.

Monikulttuurisuus
Monikulttuurisuuden kannattaminen tekee sinusta liberaalin. Se on suotavaa koulutetuissa kaupunkilaisporukoissa pyöriessä.

Matkustus
Matkailu avartaa. Toisaalta Schopenhauer sanoi, että aasikin osaa matkustaa maailman ympäri.

N.

Niinistö, Sauli
Kamreeri.

O.

Oksanen, Sofi
Kehu Puhdistusta kovaan ääneen. Saat aikaan myötäilevien kommenttien sinfonian.

Ongelma
Puhu haasteista ongelmien sijaan.

P.

Palkka
Ei niin tärkeää kuin työn sisältö tai hyvä tiimihenki.

T.

Talouskasvu
Älä koskaan kyseenalaista. Talouskasvu on hyvinvointia. Esitä tilaisuuden koittaessa kysymys: Jos talouskasvua ruvettaisiin purkamaan, kuinkas sitten turvaisimme hyvinvointipalvelut.

Teknologia
Sen kehitys on ollut huimaa. Tulee ratkaisemaan monet tulevaisuuden ongelmat: ympäristö, energia jne.

Televisio
Sano katsovasi erittäin vähän televisiota. Mainitse kuitenkin muutama ajankohtaisohjelma ja laadukas draamasarja, joita seuraat. Pasilan kehuminen antaa sinusta raikkaan, älykkään ja leikkisän kuvan. Älä kuitenkaan erehdy siteeraamaan ”jännää” narisevalla äänellä (junttia).

Turismi
Hauku massaturismia ja turistirysiä. Kerro, että itse etsit mieluummin autenttisia kulttuurielämyksiä massakohteiden ulkopuolelta.

S.

Soini, Timo

Ylistä Soinin retorisia taitoja - ”Hyvä puhuja” – mutta kritisoi populismia ylipäätään ja päivittele sen suosion kasvua Suomessa ja muualla Euroopassa.

U.

Uskonto
Kritisoi fundamentalismia. Älykköpiireissä kannattaa sanoa olevansa ateisti tai uskonnoton.

V.

Vanhakaupunki
Aina kaunis. Tallinnan vanhakaupunki erityisesti.

*******

Kuten huomaatte, valmiiden ajatusten keksiminen ei ole kovinkaan vaikeaa. Tätä latteuksien listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta minä en ainakaan jaksa irvailla porvarien kustannuksella tämän enempää, ainakaan tällä erää. Sen sijaan toivoisin ehdotuksia listan jatkoksi. Kommentoikaa, jos teille vain tulee mieleen vastaavia latteuksia.

Lopuksi on vielä sanottava, että Flaubertin irvailutyön jatkamisesta huolimatta tarkoitukseni ei ole ironisoida puhki kaikkia maailman asioita ja ilmiöitä. Minusta nykyään kaikkialle tunkeutuva ironia (konsumeristinen ironia) on vastenmielistä ja pidän sitä Antti Nylenin tavoin yhtenä aikakautemme pahimmista kulkutaudeista. Silti ironia on myös välttämätöntä. Se voi auttaa jaksamaan tässä kauniissa maailmassa, joka on paholaisen oma.

Parhaimmillaan ironia saa meidät katsomaan pyhinä pitämiämme asioita kieroutuneesta vinkkelistä ja mahdollistaa siten syvälle luotaavan yhteiskunta- ja kulttuurikritiikin. Ironinen lukutaito on demokratian ja kansanvallan edellytys aivan kuten ironinen kirjoitustaito on maailmankirjallisuuden edellytys. Noin sanoi Tommi Melender, joka tietää ironiasta kaiken.

5 kommenttia:

  1. Loistava kirjoitus! Latteuksien kirjaaminen on kyllä virkistävää puuhaa ja huomaa, kuinka paljon valmiita ajatuksia toistellaan sanomalehtienkin sivuilla. Tämä tuli mieleen Keilaniemeen suuntautuneelle juoksulenkillä.

    N.

    Nokia: hauku yhtiön nykytilaa, kankeaa organisaatiota ja kyvyttömyyttä vastata kuluttajien muuttuviin tarpeisiin. Muista mainita kuitenkin, että yritys on markkinajohtaja 180+ maassa ja alihankintaverkostoineen edelleen tärkeä Suomelle. Kerro seuraavaksi anekdootti vanhasta Nokialla työskentelevästä naapuristasi, joka jo 90-luvun lopulla näki tulevat ongelmat. Lopeta puheenvuorosi huolestuneella ilmeellä esitettyyn kysymykseen: mikä olisi Suomen seuraava Nokia?

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvä lisäys Matti! Mulle tuli vielä pari mieleen:

    K.
    Kilpailu
    Aina kovaa. Varsinkin globaalissa taloudessa.

    O.
    Opettaja
    Kutsumusammatti. Miksi arvostus ei näy palkassa?

    P.
    Pariisi
    Rakkauden kaupunki.

    VastaaPoista
  3. Linkolasta on tavanmukaista sanoa myös, että hänen diktatuuripuheidensa kritisoiminen perustuu väärinkäsitykseen tai haluttomuuteen hyväksyä "epämukavia tosiasioita". Keskustelu Linkolasta näyttää olevan mahdollista vain silloin, kun suostuu siihen, että fasismista ei puhuta fasismina syväekologian kontekstissa.

    VastaaPoista
  4. "Keskustelu Linkolasta näyttää olevan mahdollista vain silloin, kun suostuu siihen, että fasismista ei puhuta fasismina syväekologian kontekstissa."

    Viittaat tällä kommentillasi ilmeisesti Linkolan poliittiseen ohjelmaan? Mikäli näin, kannattaisi tutustua Linkolan teksteihin laajemmin. Linkolahan toki kirjoittaa muustakin kuin "diktatuuriseen järjestelmään siirtymisestä", muun muassa kirjallisuudesta, luonnosta ym. Linkolan tyyli kirjoittaa, hänen lauseensa, on yksi kauneimmista, mitä suomalainen kirjallisuus on koskaan todistanut. Tarvitseeko siis tästä "laaja-alaisesta" esseisti Linkolasta puhua aina mainitsemalla fasismi-etuliite? Mielestäni se on mitä suurinta älyllistä epärehellisyyttä.

    Mitä taas tulee tuohon Linkolan poliittiseen ohjelmaan, niin sieltä varmasti on löydettävissä myös ekofasistisia piirteitä, mutta se ei taas poista sitä faktaa, että Linkolan kritiikki elämäntapamme kestämättömyydestä on edelleen yhtä ajankohtaista kuin vuosikymmeniä sitten. Tässä kirjoitukseni aiheesta:
    http://herragaga.blogspot.com/2010/10/luin-pentti-linkolan-ja-osmo.html

    Ps. Toivoisin, että kommentoitaisiin omalla nimellä. Nimimerkin takaan kommentoinnit julkaisen vain poikkeustapauksissa.

    VastaaPoista
  5. Hyvä mthr,

    Poistin viimeisen kommenttisi, koska haluan, että tässä blogissa kommentoidaan omalla nimellä. Minulle on tärkeää tietää kenen kanssa keskustelen.

    Kommenttisi sisältö sen sijaan oli asiallinen ja relevantti, joten jatkan mielelläni aiheesta keskustelua, jos haluat kommentoida omaa nimesiä käyttäen.

    VastaaPoista