Lukulistoista

Pidin pitkään listojen laatimista typeränä puuhana. Ajattelin, että varsinkin ostos- ja tehtävälistat ovat tehdyt minua huomattavasti kiireisemmille ihmisille, joiden täytyy päästä ulos kaupasta salaman nopeasti ja saada paljon aikaan elämässään. Sittemmin olen maltillistunut kannoissani tämänkin asian suhteen. Olen huomannut, että listojen laatiminen on itse asiassa aika rauhoittavaa puuhaa. Listat luovat järjestystä kaaokseen, rajaavat mahdollisuuksia ja tekevät äärettömästä maailmasta äärellisen. Ne auttavat keskittymään olennaiseen.

Kaltaiselleni intohimoiselle lukijalle olennaiseen keskittyminen on erittäin tärkeää. Maailma on pullollaan kirjoja ja uusia kirjoitetaan koko ajan. Vaikka suurin osa kirjoista on täyttä roskaa, on hyviä kirjojakin niin paljon, ettei ihmisikä riitä kaikkien kiinnostavien lukemiseen. Kiinnostavista tulisikin pyrkiä valitsemaan ne kaikista kiinnostavimmat, itselle tärkeimmät, mutta siinä juuri on se haaste. Kuinka löytää ne ja kuinka erottaa todellinen näennäisestä?

Listat voivat auttaa näkemään metsän puilta. Niitä tehdessä on kuitenkin hyvä pitää mielessä Arthur Schopenhauerin toteamus, että yhdessä vuosisadassa syntyy vain kymmenkunta lukemisen arvoista teosta. Ehkä luku on hieman kasvanut Schopenhauerin elinpäivistä, mutta nyrkkisääntönä tuo toteamus pätenee edelleen. Ei tule laatia liian pitkiä listoja vaan tehdä valinnat huolella.

Joka tapauksessa tässä on minun listani tulevalle syksylle, ja ehkä myös osittain ensi keväälle. Pidätän itselläni oikeuden muutoksiin.

Hotakainen, Kari: Jumalan Sana
- Äskettäin julkaistu uutuus. Hotakainen harvoin pettää.

Melender, Tommi: Lohtu
- Melenderin kolmas romaani Julkaistaan 16.9.

Kundera, Milan: The encounter, The Curtain (Une rencontre, Le Rideau)
- Kumpaakaan näistä Kunderan esseekokoelmista ei ole valitettavasti suomennettu, joten joudun tyytymään englanninkielisiin versioihin. Toivottavasti toimivat yhtä hyvin kuin esseekirjat Romaanin taide ja Petetyt testamentit suomeksi.

Camus, Albert: Kapinoiva ihminen
- Luin keväällä läpi Camusin suomennetut romaanit, joten tämä esseekirja ehkä avaa uusia näkökulmia niihin.

Kafka, Franz: Linna, Amerikka
- Pari klassikkoa täytyy mahduttaa syksyn pimeisiin iltoihin.

Kyrö, Tuomas: Liitto
- Maannut yöpöydällä jo tovin. Toivottavasti yhtä hyvä kuin Benjamin Kivi tai 700 grammaa.

Zizek, Slavoj: In Defence of Lost Causes
- Aloitettu, mutta vielä pahasti kesken. Zizekin esseemäinen tyyli tekee raskaastakin luettavasta höyhenen kevyttä.

Dalrymple, Theodore: Our Culture, What's Left of It
- Melender ja Hännikäinen ovat tätä kovasti hehkuttaneet. Täytyy itsekin testata.

Thoreau, Henry: Elämää metsässä, Kävelemisen taito
- Myös klassikko-osastoa. Saa nähdä jaksanko lukea alkuperäiskielellä vai tyydynkö suomennoksiin.

Maalouf, Amin: Maailma järkkyy
- Vuoden 1993 Goncourt-voittajan kolmas suomennettu teos.

Mäkelä, Matti: Ohitusleikkaus, Synnynnäinen lähestymiskielto
- Olen tykännyt Mäkelän kritiikeistä Helsingin Sanomissa, joten täytyy testata pari hänen esseekirjaansa. Näitä ovat monet hehkuttaneet.

Lång, Fredrik: Minä, Dosentti ja Jane, Ajatuksen ja tunteen matka
- Lång kirjoittaa tyylikkään oppineita kulttuuriesseitä. Romaaneissaan on kuulemma vaihtanut tyylilajia kirja kirjalta. Aloitin juuri lukemaan Minä, Dosentti ja Janea. Vaikuttaa erittäin lupaavalta.

Bernhard, Thomas: Hakkuu, Betoni, Haaskio
- Omaelämänkerrallinen Syy oli mieleenpainuva lukukokemus yli sivun mittaisine lauseineen. Suomennettuun romaanituotantoon on ehdottomasti tutustuttava.

Ratkaisuja ilman kysymyksiä

Kun taivas kaatuu niskaan, pankit ja valtiot käyvät kuolinkamppailujaan, talousjärjestelmä irtaantuu kaikesta reaalisesta virtuaaliseksi hybrikseksi, nuoret menettävät tulevaisuuden toivonsa Euroopassa, on aika palata tämän maailman tärkeimpien asioiden pariin, käpertyä viltin alle, ottaa käteen hyvä kirja ja paeta tätä kylmää maailmaa, joka on paholaisen oma.

Kaikille niille, joille kestävyysurheilu ja kirjallisuus kuuluvat tämän maailman tärkeimpien asioiden joukkoon, voin lämpimästi suositella Miikka Nousiaisen tuoreinta romaania Maaninkavaaraa. Se ei ole mikään kaunokirjallisuuden mestariteos, mutta erittäin hyvä lukuromaani, joka tarjoaa miellyttävän paon todellisuudesta pariksi illaksi.

Maaninkavaaran ehdottomasti herkullisinta antia ovat päähenkilö Martti Huttusen avautumiset milloin mistäkin aiheesta. Huttunen on pahasti fiksoitunut kestävyysjuoksuun ja koko maailma peilautuu hänelle kestävyysurheilun kautta. Henkilöhahmona hänessä on samanlaista monomaanisuutta kuin Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien Matti Virtasessa, mutta yhteiskunnan kehityskritiikissään hän lähenee myös Tuomas Kyrön romaanien mieshahmoja, etenkin Mielensäpahoittajaa. Niin Mielensäpahoittajan kuin Huttusenkin mielestä ennen oli paremmin. Silloin suomalaisten juoksu kulki, keksit olivat yksinkertaisia ja asiat pysyivät käsityskyvyn rajoissa:

”Marie-keksi on hieno tuote. Ei hemmottele, mutta on lupaus paremmasta. Sulaa suuhun nopeasti, mutta pitkittää nautintoa tarttumalla kitalakeen. Marie on maukas, muttei makea. Maistuu nälkäiselle, mutta jää kulhoon kylläiseltä. Se ei kosiskele täytteillä niin kuin Domino-keksi, se on rehellisesti oma itsensä. Marie-keksi on jälleenrakennuksen lapsi.

Suomi meni pilalle viimeistään sinä päivänä, kun Jaffa-keksit ilmestyivät kauppojen hyllyille. Silloin oli annettu periksi. En minä Carneval-keksejä tai Dominoita vastusta. Carneval kuuluu lastenjuhliin ja Domino on aikuisten juhlapäivän keksi, sopiva vastapaino Marielle. Jaffa-keksi on kuohkea, pehmeä ja valheellinen.

Yhteiskunnan vinoutumisen näkee keksihyllyllä. Nykyinen valikoima ylittää pienen ihmisen käsityskyvyn, Amerikan keksejä ovat hyllyt täynnä. Ennen siltä mantereelta tulivat valmennusopit tahkon mukana, nyt sieltä tuodaan lautasen kokoisia keksejä lihottamaan ihmisiä ja mitätöimään Tahkon oppien tulokset.”

En ole Huttusen kanssa yhtä mieltä Marie-kekseistä, mutta yhteiskuntien vinoutumisen voin todella allekirjoittaa. Maailmasta on tullut vaikea käsittää. Me ihmiset olemme tehneet maailmasta vaikean käsittää. Minäkin luulin vielä aivan viime päiviin asti tietäväni jotain maailman menosta. Sitten luottoluokittajat ja pankkiirit pistivät maailman mahtavimmat valtiot polvilleen ja huomasin, etten tiedäkään.

Varmaan moni muukin tuntee olevansa hieman eksyksissä nykyään. Vanhoin opein ei pärjää vaan muutosvastarintaisimpienkin on opeteltava tanssimaan uusien kuninkaiden tansseja. Joka suunnasta puskee uusia teknisiä vimpaimia, makuja, värejä ja vaikutteita. Miehistä tehdään naisia, naisista miehiä. Elinikäinen oppiminen on päivän sana. Sen vuoksi ei ole ihme, että ”edistysvastaiset” jäärät valtaavat alaa niin kirjojen sivuilla kuin äänestysluukuillakin. Sotatantereilla oli kysymyksiä joihin vastata. Kotirintamilla on vain ratkaisuja ilman kysymyksiä. Martti Huttusen sanoin:

”Miehet etsivät täältä pikemminkin kysymyksiä kuin vastauksia. Ennen miehillä oli kysymyksiä, joihin vastata. Vastaamaan pystyi porakoneella, sahalla tai voimalla.

Nyt miehille tarjotaan ratkaisuja asettamatta kysymyksiä, varsinkin naistenlehdissä. Vaimot ohjaavat miehisyyttä naistenlehden tarjoamaan suuntaan. Ostavat miehille suunnatun ihonhoitosarjan ja tarjoavat Paasilinnan tilalle Paulo Coelhoa. Sellaisen Sirkkakin minulle itseni kehittämiseen osti. En kehittynyt.”