Kaikille niille, joille kestävyysurheilu ja kirjallisuus kuuluvat tämän maailman tärkeimpien asioiden joukkoon, voin lämpimästi suositella Miikka Nousiaisen tuoreinta romaania Maaninkavaaraa. Se ei ole mikään kaunokirjallisuuden mestariteos, mutta erittäin hyvä lukuromaani, joka tarjoaa miellyttävän paon todellisuudesta pariksi illaksi.
Maaninkavaaran ehdottomasti herkullisinta antia ovat päähenkilö Martti Huttusen avautumiset milloin mistäkin aiheesta. Huttunen on pahasti fiksoitunut kestävyysjuoksuun ja koko maailma peilautuu hänelle kestävyysurheilun kautta. Henkilöhahmona hänessä on samanlaista monomaanisuutta kuin Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien Matti Virtasessa, mutta yhteiskunnan kehityskritiikissään hän lähenee myös Tuomas Kyrön romaanien mieshahmoja, etenkin Mielensäpahoittajaa. Niin Mielensäpahoittajan kuin Huttusenkin mielestä ennen oli paremmin. Silloin suomalaisten juoksu kulki, keksit olivat yksinkertaisia ja asiat pysyivät käsityskyvyn rajoissa:
”Marie-keksi on hieno tuote. Ei hemmottele, mutta on lupaus paremmasta. Sulaa suuhun nopeasti, mutta pitkittää nautintoa tarttumalla kitalakeen. Marie on maukas, muttei makea. Maistuu nälkäiselle, mutta jää kulhoon kylläiseltä. Se ei kosiskele täytteillä niin kuin Domino-keksi, se on rehellisesti oma itsensä. Marie-keksi on jälleenrakennuksen lapsi.
Suomi meni pilalle viimeistään sinä päivänä, kun Jaffa-keksit ilmestyivät kauppojen hyllyille. Silloin oli annettu periksi. En minä Carneval-keksejä tai Dominoita vastusta. Carneval kuuluu lastenjuhliin ja Domino on aikuisten juhlapäivän keksi, sopiva vastapaino Marielle. Jaffa-keksi on kuohkea, pehmeä ja valheellinen.
Yhteiskunnan vinoutumisen näkee keksihyllyllä. Nykyinen valikoima ylittää pienen ihmisen käsityskyvyn, Amerikan keksejä ovat hyllyt täynnä. Ennen siltä mantereelta tulivat valmennusopit tahkon mukana, nyt sieltä tuodaan lautasen kokoisia keksejä lihottamaan ihmisiä ja mitätöimään Tahkon oppien tulokset.”
En ole Huttusen kanssa yhtä mieltä Marie-kekseistä, mutta yhteiskuntien vinoutumisen voin todella allekirjoittaa. Maailmasta on tullut vaikea käsittää. Me ihmiset olemme tehneet maailmasta vaikean käsittää. Minäkin luulin vielä aivan viime päiviin asti tietäväni jotain maailman menosta. Sitten luottoluokittajat ja pankkiirit pistivät maailman mahtavimmat valtiot polvilleen ja huomasin, etten tiedäkään.
Varmaan moni muukin tuntee olevansa hieman eksyksissä nykyään. Vanhoin opein ei pärjää vaan muutosvastarintaisimpienkin on opeteltava tanssimaan uusien kuninkaiden tansseja. Joka suunnasta puskee uusia teknisiä vimpaimia, makuja, värejä ja vaikutteita. Miehistä tehdään naisia, naisista miehiä. Elinikäinen oppiminen on päivän sana. Sen vuoksi ei ole ihme, että ”edistysvastaiset” jäärät valtaavat alaa niin kirjojen sivuilla kuin äänestysluukuillakin. Sotatantereilla oli kysymyksiä joihin vastata. Kotirintamilla on vain ratkaisuja ilman kysymyksiä. Martti Huttusen sanoin:
”Miehet etsivät täältä pikemminkin kysymyksiä kuin vastauksia. Ennen miehillä oli kysymyksiä, joihin vastata. Vastaamaan pystyi porakoneella, sahalla tai voimalla.
Nyt miehille tarjotaan ratkaisuja asettamatta kysymyksiä, varsinkin naistenlehdissä. Vaimot ohjaavat miehisyyttä naistenlehden tarjoamaan suuntaan. Ostavat miehille suunnatun ihonhoitosarjan ja tarjoavat Paasilinnan tilalle Paulo Coelhoa. Sellaisen Sirkkakin minulle itseni kehittämiseen osti. En kehittynyt.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti