Apostolinen eurouskontunnustus

On hyökättävä impivaaralaisuutta vastaan. On puolustettava demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa Euroopassa ja ryhdyttävä toimiin taloudellisen tasapainon palauttamiseksi. On palautettava usko eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen.

Tällaisia pompöösejä lauseita löytyi viime perjantaina Hesarin A-osion takakannesta otsikolla ”Vetoomus eurooppalaisen demokratian ja yhteiskuntarauhan puolesta”. Vetoomuksen taustalta on kansakuntamme creme de la creme, joka on nähtävästi hyvin hyvin huolissaan Euroopan tulevaisuudesta. Eikä siinä mitään. Hienoa, että isokenkäiset ovat vihdoin havahtuneet tilanteen vakavuuteen ja päättäneet korjata asian.

Huvittavaa tässä hyvin sisustetuissa huoneissa koko elämänsä viettäneiden viikonloppuritareiden vetoomuksessa on kuitenkin se, että alkuperäisen tarkoituksensa vastaisesti se paljastaa EU:n suurimman ongelman: liian paljon suuria sanoja, ylevyyttä ja abstraktioita, liian vähän konkretiaa, maalaisjärkeä ja todellisuuden tajua. Vetoomuksen tekstin voisi helposti kopioida minkä tahansa EU:n perussopimuksen johdantoon, eikä kukaan huomaisi mitään eroa. Näin vieraantunutta on maanosamme eliitti. Se tarjoaa lääkkeeksi taudin aiheuttajaa.

Älkääkä nyt käsittäkö minua väärin. En ole vaatimassa tankkeja Ateenan kaduille, vaan päinvastoin rakastan yli kaiken vapautta, demokratiaa ja yhteiskuntarauhaa vetoomuksen kirjoittajien tavoin. Haluan vain muistuttaa, että abstraktioiden tasolla meidän on aina helppo olla yhtä mieltä. Suurin osa meistä haluaa vapautta ja demokratiaa, mutta ongelmat ilmaantuvat silloin, kun näiden termien sisältöä ruvetaan määrittelemään. Onko esimerkiksi EU demokraattinen? Onko kansalaisilla tarpeeksi mahdollisuuksia sanoa mielipiteensä EU:n tulevaisuudesta? Onko kansalaisten mielipidettä kunnioitettu EU:n perussopimuksia solmittaessa?

Maailmanhistoria on täynnä demokratian ja vapauden nimissä tehtyä riistoa. Nytkin meneillään olevan kriisin pahimmat häviäjät ovat kaikista heikoimmassa asemassa olevat. Silti eliitti ei puhu heidän, vaan pankkien pelastamisesta. Jälleen kerran olemme tilanteessa, jossa voitot yksityistetään ja tappiot sosialisoidaan. Tällaisessa demokratiassa en näe juurikaan puolustettavaa.

Synkästä kritiikistäni huolimatta uskon EU:hun. Sen saavutukset ovat yhtä kiistattomat kuin sen epäonnistumiset. Jo pelkkä sodan korvaaminen yhteistyöllä, olkoon se kuinka kallista tai byrokraattista tahansa, riittää argumentiksi EU:n puolesta hamaan tulevaisuuteen. Päivälle rauhaa on mahdotonta laittaa hintalappua. Sen vuoksi EU:n ei soisi kaatuvan talouskriisiin.

Lopuksi haluan tunnustaa eurouskoni koko seurakunnalle. Tällä uskontunnustuksella pyrin ilmaisemaan uskoni EU:n tulevaisuuteen ja sen tärkeimpiin opinkappaleisiin. Tämä uskontunnustus on apostolisessa hengessä syntynyt tarpeesta puolustaa EU:ta valheellisia syytöksiä ja epäluuloja vastaan, mutta myös tarpeesta kannustaa rakentavaan kritiikkiin ja uusiin avauksiin. Meillä kansalaisilla on valta ja voima muuttaa EU haluamaksemme, iankaikkisesti.


Minä uskon eurooppalaisen yhteistyön tulevaisuuteen,
neljään vapauteen, Maastrichtin sopimukseen,
EU:n ja euron luojaan,
ja EU-konventtiin,
EU:n perustuslailliseen sopimukseen,
joka sikisi lehmänkaupoista,
syntyi Valéry Giscard d’Estaingin kynästä,
kärsi Ranskan ja Alankomaiden kansanäänestysten aikana,
hylättiin,
kuoli ja haudattiin,
astui alas tuonelaan,
nousi toisena vuonna kuolleista,
astui ylös hallitusten väliseen konferenssiin Lissabonissa,
allekirjoitettiin,
hylättiin,
otsikoitiin uudelleen,
allekirjoitettiin,
hyväksyttiin,
ja viimein ratifioitiin,
istuu markkinavoimien, kansainvälisen pääoman, Kaikkivaltiaan,
teräsnyrkin alla
ja on sieltä tuleva tuomitsemaan
velkojia ja velallisia.

Ja pyhään talousliiton henkeen,
pyhän yhteisen kilpailukyvyn,
pyhäin keskinäisriippuvuuden,
velkojen anteeksiantamisen,
tähtilipun ylösnousemisen
ja iankaikkisen unionin.