Eduskunnan erityinen ote EU:sta ei riitä

(Julkaistu Helsingin Sanomien mielipide-palstalla 7.2.2014) 

Helsingin Sanomat otti voimakkaasti kantaa EU:n demokratiakehitykseen 4.2. julkaistussa pääkirjoituksessaan ”Eduskunnalla on erityinen ote EU:sta”. Kirjoituksen pääviesti oli se, että suomalaisten on turha valittaa EU:n demokratiavajeesta, koska meillä hallituksen tekemien EU-päätösten parlamentaarinen valvonta toteutuu paremmin kuin useimmissa muissa EU-maissa. Toiseksi kirjoituksessa väitettiin, että Euroopan parlamentin vallan kasvattaminen ei ole vastaus unionin demokratiavajeeseen, koska parlamentilla on jo paljon valtaa eikä senkään päätöksenteon parlamentaarinen valvonta toimi.

Valitettavasti molempien väittämien perustelut jäävät vajavaisiksi. Ensinnäkin se, että meillä Suomessa EU-päätösten parlamentaarinen valvonta toimii paremmin kuin monissa muissa EU-maissa, ei ole pätevä argumentti sen puolesta, että EU:n demokratiavaje voitaisiin näin kuroa umpeen. EU-tasolla harjoitettu politiikka pitäisi olla kansalaisten suoraan arvioitavana EU-tason vaaleissa, mutta näinhän ei esimerkiksi EU:n viime vuosien kiistanalaisimman politiikan, niukkuuspolitiikan, osalta ole. Niukkuuspolitiikasta vastaavat Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto, jotka ovat kaikkea muuta kuin vahvan demokraattisen valvonnan alaisia instituutioita.

Jo tätä taustaa vasten pääkirjoituksen väite, ettei Euroopan parlamentin vallan vahvistaminen ole vastaus unionin demokratiavajeeseen, kuulostaa vähintäänkin ihmeelliseltä. Jos kansanvallan lisääminen unionin tasolla ei ole vastaus demokratiavajeeseen, mikä sitten on?

Parlamentin valtaa on jo toki lisätty Lissabonin sopimuksen myötä, mutta tästä huolimatta EU:n päätöksenteko on yhä erilaisten kansallisten etujen monopolisoima. EU-instituutioilta puuttuu mahdollisuus tehdä koko unionia hyödyttäviä päätöksiä, josta pienenä, mutta kuvaavana esimerkkinä on se, ettei parlamentti pysty edes itse päättämään istuntopaikastaan. Meppien suuri enemmistö on toistuvasti ilmaissut halukkuutensa lopettaa noin 200 miljoonaa euroa vuodessa maksava rekkaralli Strasbourgiin, mutta asialle ei tehdä mitään niin kauan kuin Ranska sitä vastustaa. Kyvyttömyys tällaisen pienen asia edessä, mutta myös suurten kansalaisia askarruttavien kysymysten, kuten niukkuuspolitiikan tai veronkierron kitkemisen edessä, tulevat näkymään kansalaisten eurovaaleja kohtaan osoittamassa mielenkiinnossa.

On tietysti selvää, ettei pelkkä parlamentin vallan kasvattaminen yksin riitä. Sen ohella täytyy huolehtia myös muiden päätöksenteon rakenteiden parlamentarisoinnista. Tarvitsemme EU-tasolle myös paljon nykyistä vahvemmat europuolueet, toimivan opposition, parlamentille vastuullisen hallituksen ja vaaleihin ylikansalliset vaalilistat korostamaan kuvaa Euroopan parlamentista instituutiona, joka tekee Euroopan yhteistä hyvää koskevia päätöksiä. Tällaiset uudistukset eivät tapahdu hetkessä, mutta ovat ainut tie nostaa poliittinen integraatio taloudellisen integraation edellyttämällä tasolle.

EU pääsee umpikujastaan vain demokratiaa vahvistamalla

Kevään eurovaaleissa sanotaan olevan suuremmat panokset kuin koskaan ennen. Äänestäjiä houkutellaan uurnille korostamalla Euroopan parlamentin kasvanutta valtaa ja mahdollisuutta vaikuttaa komission puheenjohtajan valintaan. Nyt on aika toimia, osallistua ja vaikuttaa maanosamme tulevaisuuteen.

Valitettavasti näissä äänestysaktiivisuuteen kannustavissa väitteissä on paljon ilmaa. Parlamentin valta on toki kasvanut Lissabonin sopimuksen myötä, mutta sillä ei ole edelleenkään sanan sijaa viime vuosien merkittävimpään EU-politiikkaan: niukkuuspolitiikkaan. Ideaalimaailmassa tämän miljoonien eurooppalaisten elämään kouriintuntuvasti vaikuttaneen doktriinin suosio mitattaisiin eurovaaleissa, mutta näin ei ole, koska niukkuuspolitiikkaa ei kuulu parlamentin päätösvaltaan.

Kun EU-tasolla harjoitettuun politiikkaan ei voi vaikuttaa EU-tason vaaleissa, jotakin on pahasti pielessä. Euroopan parlamentti on yhä liian kaukana potentiaalistaan ollakseen merkittävä vallankäyttäjä Euroopan kansalaisten silmissä ja se tulee näkymään myös vaaleja kohtaan osoitetussa mielenkiinnossa. Demokratiavaje johtaa kiinnostusvajeeseen, jota ei voi paikata uusilla kommunikaatiostrategioilla tai lisäpanostuksilla kansalaisviestintään. 

Demokratiatutkimuksen mukaan kansalaisten EU-asioita kohtaan osoittama välinpitämättömyys ei ole ensi sijassa kiinni tiedon puutteesta tai yhteisen eurooppalaisen identiteetin puutteesta, vaan siitä, että EU ei ole tarpeeksi politisoitunut. EU:n päätöksenteko koetaan etäiseksi ja liian asiantuntijavetoiseksi, koska poliittisista vaihtoehdoista ei käydä julkisuudessa tarpeeksi avointa keskustelua. Yhteiskunnallisia ongelmia ei käsitellä poliittisina asioina, vaan ne nähdään pitkälti teknisinä. Siksi puhetapa on muuttunut taloudelliseksi, moraaliseksi ja juridiseksi.

Demokratiassa päätökset pitäisi kuitenkin tehdä todellisten vaihtoehtojen välillä, jotka edustavat ristiriitaisia, mutta oikeutettuja yhteiselämän organisointitapoja. Demokraattisen politiikan pitää sallia konfliktien olemassaolo, tehdä monimuotoisuus näkyväksi ja ylläpitää sitä.

Vaihtoehdottomuus ja konsensushakuisuus johtavat populismin nousuun. Jos vaihtoehtoja niukkuuspolitiikalle ei ole tarjolla, nykytilanteesta kärsivät kansalaiset voivat esittää protestinsa vain äänestämällä populistisia puolueita, jotka lupaavat tarjota suojaa Brysselin teknokratialta, palauttaa kansalaisille heidän itsemääräämisoikeutensa ja itsenäisyytensä. Ne ovat valheellisia lupauksia, mutta toimivat, koska parempaakaan tulevaisuuden näkymää ei ole tarjolla.

Populismin tutkija Paul Taggart onkin todennut, että populismi on demokratian terveystarkastus. Mitä huonommin demokratia voi, sitä enemmän populismia. Epäilen, että EU-demokratia on niin heikossa kunnossa, että kevään eurovaaleissa tulemme näkemään populististen puolueiden todellisen esiinmarssin. Ihmiset ovat turhautuneita politiikkaan, joka ei luo todellisuutta vaan reagoi vain taloudellis-tuotannollisiin välttämättömyyksiin. Liian monet kokevat, ettei äänestämisellä ole mitään väliä, koska kaikki jatkuu kuitenkin aivan kuten ennen.

Satojen eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä EYCA ilmaisi saman huolen viime vuoden lopulla julkaistuissa politiikkasuosituksissaan. Suosituksissa linjataan, että EU-demokratiaa tulee vahvistaa tarvittaessa jopa perussopimusmuutosten kautta. Euroopan parlamentin valtaa ja poliittista painoarvoa tulee kasvattaa, koska se on ainut Euroopan kansalaisten valitsema eurooppalainen instituutio. Lisäksi vaaleissa tulisi ottaa käyttöön ylikansalliset vaalilistat korostamaan kuvaa Euroopan parlamentista instituutiona, joka tekee Euroopan yhteistä hyvää koskevia päätöksiä. Näin EU:n demokraattinen ja poliittinen elämä saisi enemmän sisältöä.

Tällä hetkellä EU-instituutioilta puuttuu mahdollisuus tehdä koko unionia hyödyttäviä päätöksiä, sillä päätöksenteko on yhä erilaisten kansallisten etujen monopolisoima. Niiltä puuttuu myös legitimiteetti kansalaisten demokraattisen valvonnan puutteen vuoksi. Se uhkaa rapauttaa koko eurooppalaisen yhteistyön oikeutuksen. Umpikujasta päästään pois vain demokratiaa vahvistamalla.  

***

Kirjoituksessa mainitut eurooppalaisten kansalaisjärjestöjen politiikkasuositukset löytyvät osoitteesta:  http://ey2013-alliance.eu/itsabouteuropeitsaboutus/