Mitä teet, kun kohtaat uutta vakuuttavaa tietoa, joka
haastaa aiemmat käsityksesi asioista? Muutatko mielipiteesi?
Arvelen, että enemmistö vastaisi kysymykseen myöntävästi. Kuitenkin politiikan tutkijat Brendan Nyhan ja Jason Reifler havaitsivat kokeellisissa tutkimuksissaan, että vain harva toimii todellisuudessa näin. Erityisesti ideologisesti vakaumukselliset ihmiset osoittautuivat lähes luodinkestäviksi tiedoille, jotka sotivat heidän maailmankuvaansa vastaan. Heidän kohdallaan jopa havaittiin, että virheellisten tietojen haastaminen johti yhä voimakkaampaan sitoutumiseen vääriin käsityksiin. Nyhan ja Reifler kutsuvat ilmiötä backfire-vaikutukseksi.
Vahva sitoutuminen ideologioihin osoittautui häiriötekijäksi myös Philip Tetlocking tutkimusprojektissa, jossa tavalliset ihmiset haastoivat ammattilaisia geopoliittisten tapahtumien ennakoinnissa. Parhaiten pärjänneitä ns. ”superennustajia” tarkemmin tutkittuaan Tetlock havaitsi, että heillä kaikilla oli tiettyjä kognitiivisia kykyjä ja persoonallisuuspiirteitä, jotka edesauttoivat heidän menestystään kilpailussa. Ensinnäkin superennustajat olivat pragmaattisia. He arvostivat erilaisia mielipiteitä ja sulauttivat niitä osaksi arvioitaan. Toiseksi he päivittivät jatkuvasti tietojaan ja muuttivat arvioitaan säännöllisesti uusien faktojen ilmaantuessa. Lisäksi superennustajat osoittautuivat itsekriittisiksi. He kohtelivat uskomuksiaan testattavina hypoteeseina, eivät suojeltavina aarteina.
Tetlock korostaa tutkimusprojektinsa pohjalta kirjoittamassaan bestseller-kirjassa Superforecasting: The Art and Science of Prediction, että vaikka parhaat ”tavisennustajat” päihittivätkin kilpailussa jopa parhaat asiantuntijat, he eivät ole mitään superihmisiä. Jokainen ihminen pystyy parantamaan tulevaisuuden arviointikykyään, jos vain on valmis korjaamaan ajattelunsa kognitiivisia ja tiedollisia vinoumia analyyttisellä ajattelulla sekä älyllisellä uteliaisuudella.
Tieto lisääntyy, entä ymmärryksemme?
Meillä informaatioaikakauden ihmisillä pitäisi olla ennennäkemättömät mahdollisuudet hyödyntää monipuolisia tietoa ajatustemme, arvioittemme ja päätöstemme tukena. Onko lisääntynyt tieto kuitenkaan johtanut parempiin päätöksiin tai laadukkaampaan faktapohjaiseen keskusteluun?
Pikemminkin näyttäisi siltä, että lopputuloksena on yhä kasvava epävarmuus. Tiedon lisääntymisen ohella myös epäluotettavan tiedon ja kaikenlaisen huuhaan määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Jatkuvan informaatiotulvan vuoksi faktoja on yhä vaikeampi erottaa fiktiosta, samoin kuin todellisuutta (mieli)kuvista tai merkityksellistä merkityksettömästä. Osittain on käynyt juuri niin kuin sosiologi Jean Baudrillard ennusti jo vuosikymmeniä sitten: Todellisuus on muuttunut merkeiksi vailla merkitystä.
Entä onko kenelläkään aikaa omaksua sitä tietoa, jota päätöksenteoksen tueksi jatkuvasti tuotetaan? Sixten Korkmankin valitteli hiljattain radiohaastattelussa, että poliittiset päätökset perustuvat liian harvoin tutkittuun tietoon. Tiukan paikan tullen kaavamaiset ongelmanratkaisukeinot jyräävät alleen tietopohjaisen päätöksenteon. Tärkeintä on vain saada aikaan päätöksiä niiden sisällöstä riippumatta.
Uusi valistusaika
Todellisuus tuskin on aivan niin tumma, kuin edellä kuvasin. Silti suhtautumisemme tietoon kaipaisi jonkinlaista päivitystä. Tieto lisääntyy koko ajan niin nopeasti, että tarvitsisimme uusia tapoja luokitella, arvottaa ja hyödyntää sitä. Olen jopa leikitellyt ajatuksella uudesta valistuksen aikakaudesta.
Valistuksen aikahan, joka liitetään vahvasti 1700-lukuun, oli koko uuden ajan modernisaatioprosessin lähtökohta. Tuolloin luotiin nykymaailman henkinen perusta. Tiede otti valtavia harppauksia, tiedon määrä lisääntyi ja ajattelu vapautui uskonnon kahleista. Samalla tietoa luokiteltiin uudella tavalla, koottiin jopa yksiin kansiin. Ensimmäisten ensyklopedioiden kunnianhimoisena tavoitteena oli pyrkiä kartoittamaan koko inhimillisen tiedon kenttää.
Valistuksen ytimessä olivat ihmiset, jotka kokivat vapautuneensa tietämättömyydestä ja elävänsä valistuneella aikakaudella. Ovatko informaatioaikakautemme valistuksen ytimessä ne ihmiset, jotka kokevat vapautuneensa informaatio- ja disinformaatioähkystä valjastamalla tiedon uudella tavalla hyötyynsä koneiden avulla?
En ole teknologiauskovainen, mutta olen silti kiinnostunut
pohtimaan sitä, kuinka kehittyvä keinoäly voisi tuoda helpotusta arkeemme
auttamalla meitä hyödyntämään tietoa monipuolisemmin ja ymmärrystä lisäävästi.
Koneet eivät tule koskaan korvaamaan ajatteluamme, mutta parhaimmillaan
keinoäly voisi auttaa meitä ylittämään joitakin ihmisajattelun kognitiivisia
rajoitteita ja vinoumia. Kuten David Ferrucci, IBM:n
Watson-keinoälyn yksi pääkehittäjistä, on todennut:
“I think it’s going to get stranger and stranger for people to listen to the advice of experts whose views are informed only by their subjective judgement. Human thought is beset by psychological pitfalls, a fact that has only become widely recognized in the last decade or two. So what I want is that human expert paired with a computer to overcome the human cognitive limitations and biases.”
***
Julkaistu Sitra.fi -verkkosivuilla 10.5.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti