keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Rusina

Mistä taide kumpuaa? Erno Paasilinnan kulunutta fraasia mukaillen: onko elettävä sellainen elämä, josta syntyy taiteilija?

Esseisti Matti Mäkelän mukaan yksi taiteilijan vakiorooleista on olla kokeilija, joka tekee muiden puolesta sen, mitä he eivät itse voi tai halua tehdä. Monien suomalaisten taiteilijoiden kohdalla se on tarkoittanut kokemuksien etumatkan hakemista alkoholista.

Esseessään Hyvä riippuvuus Mäkelä nostaa esimerkiksi Juicen, joka saavutti suomalaisen kuulijakunnan suosion laulunsanoituksilla, jotka ovat edellyttäneet elämänkokemuksia, joita harva kuulija haluaakaan kokea. Harva esimerkiksi haluaa vetää viinaa kahta viikkoa, vain päästäkseen kertomaan, mille sen jälkeinen ”viidestoista yö” tuntuu. Juicen klassikkokappaleesta voimme aavistaa koetun tunnelman, mutta emme halua menne pidemmälle. Olemme iloisia siitä, että Juice on kokenut sen meidän puolestamme.

Mäkelä kertoo katselleensa 50-vuotisjuhliaan viettäneen Juicen olemusta televisiohaastattelussa ja kiinnittäneensä huomiota Juicen rusinamaiseen olemukseen. Laulut eivät tulleet lunnaitta:

”Juicen olemusta katsellessa tuli myös mieleen sijaiskärsimisen tai –nauttimisen hinta, ne tunnetut laulujen lunnaat. 50-vuotias mies näytti kuntoilevia, terveellistä, kurinalaista elämää viettäviä ihailijoitaan vanhemmalta ja kuluneemmalta. Juice oli kutistunut, Juice oli rusina. Me suomalaiset olemme siis puristaneet mehut tuosta mehukkaasta miehestä, vain siten tullaan kokemusten Jeesukseksi. Mutta onneksi Juice on selvinnyt itsetyytyväisen näköiseksi 50-vuotiaaksi. Suon sen hänelle, olemme kumpikin ”makeita jätkiä”, sairastamme samaa tautia. Ehkäpä Juice olikin ensin viinirypäle, sitten rusina, ja nyt rusina simapullossa, vähän pullea omista mehuistaan, jatkuvasti pinnalla, hankala saada ulos.”


Siinä missä tavallinen ihminen rakentaa baaritiskiä neljäkymmentä tuntia viikossa, jotta voisi nuokkua sen ääressä hyvällä omallatunnolla kymmenen tuntia työviikon päälle, taiteilija juo tehostaakseen työskentelyään. Taiteilijoiden on revittävä työnsä mallittomasta maailmasta ja tässä jatkuvassa tihennetyn valinnan tehtävässä viinasta on selvä hyöty paitsi paineen purkajana, mutta myös siinä, että krapulatila ja tottuneisuus alkoholin käyttöön alentavat valinnan tekemisen kynnystä. Kun on pakko koko ajan valita, valinnan porras tehtävä mahdollisimman alhaiseksi. Taiteilijoille ei makseta paikallaolosta - heillä on jatkuva tulospakko.

Siten taiteilijoiden kohdalla viina on rinnastettavissa lähinnä piristeisiin, kahvin ja tupakan kanssa samaan rintamaan. Sen tarkoitus on saada ihmisestä ensin kaikki irti ja sitten vielä paljon enemmän.

Mäkelä naureskeleekin niille viisastelijoille, jotka nykymuodin mukaisesti väittävät, että Saarikoski ja Leino olisivat olleet vielä parempia taiteilijoita, jos he eivät olisi juoneet. Hän epäilee, että tällaisten teorioiden esittäjät tietävät itsekin puhuvansa raittiuspropagandaa. Raittiita taiteilijoita on toki ollut (Antti Hyry), mutta heidän rinnalleen pystyy aina tuomaan melkoisen joukon kirjailijoita, jotka hyvästellessään alkoholin ovat samalla hyvästelleet hyvän proosan tai runouden.

Juice, tuo pullea rusina, liiteli lopulta ulos simapullosta. Ei tyylikkäästi, ei omin ehdoin, mutta kuitenkin. Alkoholille hän ei jättänyt hyvästejä. Makea jätkä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti