Todellisen kirjailijan tuntee siitä, että he eivät vain saa meitä omaksumaan joitain uusia ajatuksia tai esteettisiä näkökulmia, vaan he muuttavat veremme. Raapimalla sivilisaation sulokkaan kuonan silmiemme edestä he puuttuvat elimistömme syvimpään ytimeen, joka omaksuu heidät kuin paheen. Heidän tekstiensä henki jättää jälkeensä oudon vierauden tunteen, hajoamisen, joka tapahtuu kun sielun epäpuhtaus ja ihmisen todelliset motiivit revitään esiin valheellisen hienostuneisuuden alta. Todellisista kirjailijoista puhuttaessa hajoamista seuraa kuitenkin katharsis, tuhkasta nouseva uudesti syntyminen.
Mitä sivilisaation sulokkaan kuonan alta sitten löytyy?
Cioran on löytänyt sieltä ruusuvedeltä tuoksuvan kalvakkaan nahjuksen, jota nimitämme jumalaksi.
Hän kysyy: miksi jumala on mielenkiinnoton, tarmoton ja vanhanaikainen, ja niin vähän meidän kaltaisemme? Miksi olemme heijastaneet häneen niin kalpeita valoja ja haparoivia voimia?
Toisaalta: miksi paholainen on niin täynnä elämää? Miksi olemme liittäneet häneen vahvimmat ominaisuutemme ilkeyden ja peräänantamattomuuden ja pukeneet hänet juhlallisesti mustiin? Miksi hän niin on vireä, oikukas, älykäs ja ironinen?
Kuluivatko energiavarastomme, jotka olimme varanneet jumalan luomiseksi, loppuun?
Vai loimmeko tämän lempeän, hyvän, ylevän ja jalon hahmon juuri sen takia, että se on niin kaukana kaksinaamaisesta mysteeristä nimeltä ihminen? Paholaisen puoleenkaan kun ei voi kääntyä, koska hänen palvomisensa olisi introspektiota, oman itsemme rukoilua. Ei päivänselvyyksiä rukoilla, eivätkä totuudelliset asiat ole palvonnan kohteena.
Sivilisaation sulokkaan kuonan alta Cioran on löytänyt kauniita aatteita, jotka päättyvät rovioille, mestauslavoille ja vankiloihin. Ei ihmisten ilkeyden vaan heidän vakaumuksiensa takia.
Elämän tunnusmerkkejä ovat raakuus, fanatismi ja suvaitsemattomuus, kun taas herttaisuus, ymmärtäväisyys ja armeliaisuus ovat rappion merkkejä. Niin kauan kuin liike tai instituutio perustuu vahvoihin vietteihin, se ei hyväksy vihollisia eikä vääräoppisia. Ennemmin tai myöhemmin poliisi takaa sen totuuden.
Inkvisitiolla kirkko osoitti, että se oli vielä sangen elinvoimainen. Uskonto alkoi sammua heti, kun se alkoi hyväksyä totuuksia, jotka kieltävät sen. Jumala, jonka nimeen ei enää tapeta, on kuollut jumala.
Sulokkaan kuonan alta Cioran on löytänyt edistykseen uskovan levottoman ihmisen. Kauhun ajat ovat tyyneyden aikoja väkevämpiä, koska ihmistä ärsyttää paljon enemmän tapahtumien puute, kuin niiden yltäkylläisyys. Haaveileva valloittaja on suurin onnettomuus, joka ihmistä voi kohdata. Siitä huolimatta kerta kerran jälkeen lumoudumme hänen sairaasta kunnianhimostaan ja haitallisista ihanteistaan.
Kukaan järkevä ihminen ei koskaan ole ollut palvonnan kohde. Ihmiskunta on palvonut vain niitä, jotka ovat saattaneet sen perikatoon. Rauhalliset aikakaudet eivät ole jääneet historiankirjoihin, eivätkä viisaat hallitsijat, joita heidän alamaisensa ovat aina halveksineet.
Sulokasta kuonaa raaputettuaan Cioran on huomannut, että filosofiasta ei ole mitään apua. Sen antamat vastaukset ovat täysin tyhjiä. Olemassaoloa ei voi välttää selityksillä, sen voi vain kestää, rakastaa tai vihata sitä. Elämämme alkaa vasta filosofian loputtua, sen raunioilla.
Filosofia on pakokeino niille aroille ja laimeille ihmisille, jotka väistelevät elämän turmelevaa rehevyyttä. Väkijoukot eivät hievahdakaan tarkkojen käsitteiden tai selväpiirteisten ihanteiden edessä, vaan niitä kiehtoo kunniattomuuden hohde. Moraaliskandaalit ovat ihmisten tiedonhalun perusta ja kaikkien tapahtumien piilevä vaikutin. On siis aivan luonnollista, ettei tyrannittomista kansakunnista puhuta ja että kansan tekemien epäoikeudenmukaisuuksien summa on sen vaikutusvallan ja elinvoiman mittari. Aikakauden energia mitataan ihmisissä, jotka sen kuluessa kärsivät.
”Kansakunta, joka ei enää raiskaa, on täysin rappiolla; kansakunta osoittaa luonteensa ja tulevaisuutensa raiskausten määrällä. Tutkikaapa mistä sodasta lähtien se on lakannut harjoittamasta tuota rikosta suuressa mittakaavassa: olette löytäneet ensimmäisen merkin sen heikentymisestä; tutkikaa mistä lähtien rakkaudesta on tullut sille rituaali ja sängystä orgasmin edellytys, ja olette löytäneet sen heikkouden alkupisteen ja sen barbaarisuuden periytymisen loppupisteen.”
Sulokkaan kuonaisten voittajien tarinoiden takaa Cioran on löytänyt ihmiskunnan historian, joka on pahan historiaa. Onnettomuuksien poistaminen historiasta on sama kuin kuvittelisi luonnon ilman vuodenaikoja.
Lähde:
Cioran, E.M.: Hajoamisen käsikirja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti