Kirjoittajat Matti Kahra ja Mr. Gägä
Usein sanotaan, että hyvin
suunniteltu on puoliksi tehty. Saamme kuitenkin jatkuvasti lukea yhteiskunnan
rahoittamista kalliista hankkeista, jotka eivät toteudu alkuperäisten
suunnitelmien mukaisesti. Viimeisen parin kuukauden aikana ainakin Länsimetron,
Olkiluoto 3 –ydinvoimalan ja Helsingin Kalasataman keskuksen viivästykset ja
lisäkustannukset ovat olleet tapetilla. Herää väkisin kysymys: eivätkö
päättäjämme osaa tehdä realistisia suunnitelmia ja niiden pohjalta hyviä
päätöksiä?
Katsotaanpa vaikka tarkemmin
Olkiluoto 3 –ydinvoimalan rakennusprosessia, joka on mittakaavaltaan ja
vaikutuksiltaan yksi Suomen viime vuosien suurimmista hankkeista.
Suunnitteluvaiheessa laitoksen arvioitiin valmistuvan neljässä vuodessa ja
reilulla 3 miljardilla eurolla. Voimalan piti tuottaa sähköä valtakunnan
verkkoon jo vuonna 2009.
Tällä hetkellä sen rakentaminen
on kestänyt lähes yhdeksän vuotta ja alkuperäinen budjetti on ylitetty ainakin
5 miljardilla eurolla. Viimeisin valmistumisarvio on 2015, mutta täyttä
varmuutta laitoksen käynnistymisajankohdasta voi tuskin vieläkään antaa.
Maaliskuussa Helsingin kaupunginvaltuusto myönsi 30 miljoonaa euroa lisärahaa
kasvavien kustannusten kattamiseen. Nuo miljoonat tuskin jäävät viimeisiksi.
Taloustieteestä Nobel-palkinnon
voittanut psykologi Daniel Kahneman ja hänen kollegansa Amos Tversky ovat
havainneet tutkimuksissaan, että ihmisillä ja organisaatioilla on taipumus
aliarvioida erilaisiin projekteihin kuluvaa aikaa ja kustannuksia. Kahneman ja
Tversky kutsuvat tällaisia tilanteita suunnitteluharhoiksi (planning fallacy).
Niitä esiintyy kaikkialla, missä tehdään päätöksiä ja ne ovat käsittämättömän
yleisiä ottaen huomioon, kuinka yksinkertaista niiden välttäminen olisi.
Mitä Olkiluoto 3:n
suunnitteluvaiheessa olisi sitten pitänyt ottaa huomioon? Tutkijoiden vastaus
on yksinkertainen: käyttää hyväksi tilastoja ja perehtyä tarkasti
vastaavanlaisten projektien toteutuneisiin aikatauluihin ja kustannuksiin. Ne
kertovat, ovatko omat suunnitelmat realistisella pohjalla.
Nopea katsaus kansainvälisen
atomienergiajärjestön (IAEA) tilastoihin osoittaa, että Olkiluoto 3:n
suunnitelma oli jo alun perin epärealistinen. Ydinvoimalahankkeiden
rakennusajat ovat olleet voimakkaassa kasvussa 1970-luvun puolivälistä saakka.
Viimeisen vuosikymmenen aikana valmistuneiden reaktorien rakentaminen on
kestänyt keskimäärin yli 11 vuotta.
Selittävinä tekijöinä
pitkittyneille valmistumisajoille on pidetty mm. tiukentuneita
turvallisuusvaatimuksia ja monimutkaistuneita voimalakonsepteja. Venyvät
rakennusajat ovat joka tapauksessa olleet jo vuosikymmeniä selkeästi havaittava
trendi. Epävirallista maailmanennätystä pitää toistaiseksi hallussaan
Yhdysvaltain Tennesseessä sijaitseva Watts Bar –ydinvoimala, jota on rakennettu
useassa eri vaiheessa jo yli 40 vuotta. Nähtäväksi jää, milloin Suomen viides
voimala lopulta käynnistyy, ja ennen kaikkea millä hinnalla.
Pelkästään näiden tietojen
valossa voi todeta, että päätöksenteko ja sitä edeltänyt suunnitteluprosessi
epäonnistuivat pahasti. Vastaavien virheiden välttämiseksi jatkossa
tulisi hankkeille jo suunnitteluvaiheessa etsiä sopivat kansainväliset
vertailukohteet ja arvioida siltä pohjalta kustannusten ja hyötyjen
realistisuutta. Ainakin Olkiluoto 3:n tapauksessa tämä helppo tilastoharjoitus
olisi voinut säästää rakennuttajat jatkuvien viivästymisten tuottamalta
tuskalta ja meidät veronmaksajat asteittain paljastuvilta lisäkustannuksilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti