Reality Hunger julkaistiin vuonna 2010 ja se aiheutti ainakin hetkellisesti pienimuotoista kuohuntaa kirjallisuuspiireissä. Yksi syy tähän oli se, että Shields julistaa manifestissaan perinteisen juonivetoisen romaanin aikakauden olevan ohi, ja tulevaisuuden kuuluvan omaelämäkerralliselle, autenttiselle, reflektiiviselle, fragmentaariselle ja esseistiselle romaanille. Shields itse on lopen kyllästynyt perinteisiin romaaneihin, joiden kompositio ja juonirakenne on tarkkaa harkittu. Hänen mielestään ne eivät kerro mitään oleellista ajastamme, jossa suuret kertomukset ovat kuolleet ajat sitten.
Shields rakastaa kirjoja, jotka eivät yritä tuudittaa häntä keinotekoiseen todellisuuspakoon, vaan lyövät todellisuudella vasten kasvoja, pistävät ajattelemaan ja tiedostamaan. Hänelle kirjallisuus ei ole vain ”tarinankerrontaa”, vaan ennen kaikkea tapa ajatella ja etsiä viisautta.
Shieldsin mukaan ”todellisuuden nälässä” ei ole kyse vain hänen henkilökohtaisesta mielipiteestään, vaan laajemmasta aikaamme koskettavasta ilmiöstä, jonka alle hän niputtaa erilaisia ilmiöitä tosi-tv:stä sosiaaliseen mediaan. Hän kirjoittaa:
”Life is, in large part, rubbish. The beauty of reality-based art – art underwritten by reality hunger – is that it’s perfectly situated between life itself and (unattainable) “life as art”. Art suddenly looks and is more interesting, and life, astonishingly enough, starts to be livable.”Shields korostaa useaan otteeseen, että autenttisuus ja (oma)elämäkerrallisuus ovat aikamme taiteen elinvoimaisuuden lähteet. On merkille pantavaa, että Shields on naulannut nämä teesinsä ennen Karl-Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan maailmanmenestystä. Ehkä kyse oli pelkästä sattumasta, tai sitten merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään ja Knausgård sattui paikalle oikeaan aikaan.
Minulle monet Shieldsin teeseistä tuntuivat hyvin tutuilta, jopa intuitiivisesti tosilta. Olen itsekin jo aikaa sitten lakannut välittämästä suuremmin juonivetoisista lukuromaaneista ja hakeutunut asiaa sen tarkemmin pohtimatta yhä useammin asiaproosan, esseistiikan, muistelmien, esseististen romaanien, autofiktion ja kaikkia näitä elementtejä yhdistelevän kirjallisuuden pariin. Shieldsin tavoin minua kiehtoo taide oman elämän dokumentaationa, ja kirjallisuus ajatteluna ja tietoisuuden tavoitteluna, pikemmin kuin tarinankerrontana.
En ole silti koskaan mieltänyt todellisuuden nälkääni ohjelmallisena suuntautumisena, enkä ole Shieldsin manifestin luettuanikaan vakuuttunut, että kyse on juuri muusta kuin erilaisista makumieltymyksistä. Nostan silti Shieldsille hattua siitä, että hän on onnistunut kiinnostavalla tavalla sitomaan yhteen monia ajassamme pinnalla olevia ilmiöitä. Lukuisista osuvista kiteytyksistä heräsi ainakin lukemisen nälkä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti