perjantai 4. maaliskuuta 2011

Tiivistettyä viisautta

”Keskittyminen tehtävään vaatii muun sivuuttamista, tyhmentymistä,

tilapäistä joka muuttuu pysyväksi, fakki-idiotiaksi, ellei väliin tule runsauden keitaita,

laitumia joilla ravihevosen silmälaput riisutaan.

Ennen kuin voi mitään keksiä, sille on raivattava tilaa. Virikevyöry sammuttaa sen luovuuden, jonka herättämiseksi se tarjotaan.

Tehtävänsä toteuttaja näkee ympärillään ne tietävämmät, jotka tietävät maailman asiat.

Joka seuraa sivistystä, on sivistyneempi kuin se joka sitä tuottaa.”


Tässä Markku Envallin aforismissa ollaan gradun/väitöskirjan/tutkimuksentekijän työn ytimessä. Minulla on viime viikot gradun kanssa tuskaillessa ollut juuri tällaisia tuntemuksia. Keskittyminen yhteen ainoaan tehtävään on tilapäistä tyhmentymistä, koska ei jää aikaa lukea ja kirjoittaa niin laaja-alaisesti kuin haluaisi. Ellei tutkimuksen teon väliin tule runsauden sarvia, hetkiä jolloin syventyy esimerkiksi romaanitaiteeseen, esseisiin, elokuviin, tyhmentyminen voi muuttua pysyväksi. Minäkin olen jo alkanut nähdä lacanilaista ontologiaa ihan kaikkien asioiden taustalla, myös siellä missä sen soveltamisesta ei ole mitään iloa. Siksi on hyvä, että riisuu silmälaput tasaisin väliajoin ja palaa tähtiperspektiiviin.

Kiireisestä aikataulusta kärsiville haluaisinkin suositella aforismien lukemista. Hyvät aforismit ovat viisauden tiivistemehua, jota tulee annostella kohtuudella, mutta oikealla konsentraatiolla niistä voi imeä itseensä tuhansien kirjojen viisauden. Ja nopeasti. Aforismeja ehtii nautiskella lyhyenkin bussimatkan aikana useita ja saa takuulla voimakkaammat impulssit aivoihin kuin Metro-lehdestä. Envall kuitenkin muistuttaa, että kaikkeen eivät kirjatkaan pysty:

”Tyhmentyä voi, koska ei lue. Ja itsensä voi lukea tyhmäksi. Joten

viisaudella on oltava muu lähde kuin kirjat.

Tietoja voi kartuttaa ja taitoja parantaa. Opiskella voi, ja harjoitella. Mutta

ettei oivalla, sitä ei voi parantaa.”





*Siteerattu teos: Envall, Markku: Ja Job antaa anteeksi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti