Demokratiabingoa Länsi-Balkanilla

Heinäkuun alku. Istun Kroatian kansalliskirjaston juhlasalissa Zagrebissa. EU Citizenship: Crossing Perspectives -konferenssin toinen ja viimeinen päivä on valmiina alkamaan. Ulkona paistaa aurinko ja lämpöä on yli 30 astetta – Kroatian kesä parhaimmillaan. Vaikka salissa on ilmastointi, hikoilen kuin pieni sika. Tekisi mieli ottaa pikkutakki päältä, mutta en viitsi, koska se paljastaisi jalkapallon kokoiset hikiläikät kainaloissani.

Selailen aulasta mukaan annettua konferenssimateriaalia. Kaikki tarvittava löytyy: ohjelma, puhujien esittely, kannanotot, muistiinpanovälineitä, tietoa ruokailuista ja iltaohjelmasta. Näiden perussettien alta löytyy kuitenkin yllätys: bingolappu, johon oli kerätty yleisimpiä vastaavissa tilaisuuksissa esiintyviä ammattitermejä. Tilaisuuden juontajat kertovat, että kyseessä on demokratiabingo, mukaelma bisnesseminaarien bullshit-bingosta, jonka voittaa se, joka saa kerättyä täyden pysty- tai vaakarivin jargon-termeistä ja huutaa ensimmäisenä ”bingo”.   

”Kiva idea”, hymähdän vierustoverilleni. Hyvä, että myös kansalaisjärjestöjen toimijat haluavat kriittisesti tarkastella omaa kielenkäyttöään. Pöhisevät bisnespiirit eivät todellakaan ole ainoita, jotka sortuvat tapaamisissaan toistelemaan papukaijamaisesti merkityksistä tyhjentyneitä käsitteitä. Osallistuminen, osallisuus, aktiivisuus. Innovaatio, innovatiivisuus, dynaamisuus. Tiedätte mistä puhun.

Ensimmäinen puhuja aloittaa. Saan heti muutaman rastin ruutuun. Democracy – mainittu. Inclusion – mainittu. Vierustoverini innostuu: ”Sähän voitat tämän!”, ja tökkää minua toverillisesti kylkeen. Aika pian kuitenkin väsyn leikkiin ja keskityn oikeasti kuuntelemaan, mitä puhujilla on sanottavaa.

Kahden puhujan jälkeen joudun surukseni toteamaan, että en ole kuullut yhtään ajatusta, ehkä edes lausetta, jota en ole kuullut aiemmin lausuttavan vastaavissa tilaisuuksissa. Näin siitä huolimatta, että puhujat edustivat minulle tuntemattomia kroatialaisia organisaatioita. Vaikka tilanteet toki vaihtelevat maittain, ovat kansalaisjärjestöjen toimintaan ja demokratiaan liittyvät ongelmat hyvin samankaltaisia eri puolilla Eurooppaa. Huomaan, että ajatukseni kulkevat koko ajan puheiden edelle ennakoiden seuraavaa lausetta tai johtoajatusta.   

Usein EU-seminaareissa tuntuu muutenkin siltä, että kaikki oleellinen on jo sanottu tuhanteen kertaan. EU:ssa on demokratiavaje. Kyllä. Euroopan parlamentin roolia tulisi vahvistaa ja EU:n päätöksentekojärjestelmää selkiyttää. Kyllä kyllä. Kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa EU-päätöksentekoon tulee lisätä. Päätöksenteon läpinäkyvyyttä tulee parantaa. Tiedonsaantia tulee helpottaa. Kyllä kyllä kyllä.

Kokemuksieni mukaan tiedostavien ihmisten kesken on helppo päästä yhteisymmärrykseen polttavimmista ongelmista ja monesti jopa mahdollisista ratkaisuista niihin riippumatta siitä, mistä he ovat kotoisin. Eri asia on sitten johtaako se mihinkään. Eräs pitkänlinjan kansalaisvaikuttaja kertoi minulle kerran, että demokratian ongelmista on puhuttu jo ainakin kymmenen vuotta täysin samoin argumentein – ja sama juttu ilmastonmuutoksen suhteen. Keskustelua käydään, ongelmat tiedostetaan, tietoa tarjotaan, mutta vain harvoja kiinnostaa. Muutos olisi mahdollinen, jos massat saataisiin mukaan, mutta kysymys kuuluu miten. Itsekin olen huomannut, että yhteiskunnallisiin seminaareihin ja työpiireihin osallistuvat viikosta toiseen samat naamat, vaikka ne ovat useimmiten kaikille avoimia tilaisuuksia. Se pistää miettimään koko tapahtumien mielekkyyttä, sillä mitä hyötyä on saarnata jo uskovaisille. Ehkä Max Weber oli oikeassa kirjoittaessaan joukkojen johdetuksi tulemisen tarpeesta jo reilut sata vuotta sitten.  

Kahvitauon aikana jaan nämä kyyniset mietteeni parin muun osallistujan kanssa ja he ovat kanssani samaa mieltä. Toisaalta he muistuttavat – aivan oikein – että demokratiassa asiat tapahtuvat hitaasti. Asioiden valtavirtaistuminen kestää usein kymmeniäkin vuosia. Eikä tästä näkökulmasta eurooppalaista demokratiaa ole harjoitettu vielä edes pitkään. Monet maat Euroopassa – mukaan lukien keskustelukumppanieni kotimaat – olivat vielä 1970-luvulla diktatuureja, joten nykyhetken suurista haasteista huolimatta edistystäkin on tapahtunut, eikä sitä sovi unohtaa, vaikka kuinka oltaisiin kriittisiä. Eikä sitä, että byrokraattisuudessaan, jähmeydessään ja ajoittaisessa absurdiudessaankin EU-yhteistyö on aina sotimista parempi vaihtoehto. ”To jaw-jaw is always better than to war-war”, kuten Churchill kuuluisasti totesi.

Seminaari jatkuu. Ajatukseni harhailevat edelleen kahvitaukokeskusteluissa, joten päätän ottaa esille demokratiabingon. Puhuja puhuu vapaasta liikkuvuudesta ja mainitsee sanan Schengen. Saan rastin ruutuun ja olen sanan päässä täydestä vaakarivistä. Puuttuva sana ”respect” tulee lähes heti perään. Vedän rastin ruutuun, mutta en huuda bingoa. Vierustoverini tökkii minua hermostuneesti kylkeen: ”Huuda nyt”, hän vaatii. Mutta en viitsi. En halua antaa sellaista kuvaa muille seminaariin osallistujille, että ottaisin tämän hölmön leikin tosissani. Haluan säilyttää viileyteni kuin jäämies Räikkönen. Ja yllätyksekseni en ole ainut, sillä kukaan muukaan ei huuda bingoa, vaikka näin täysiä pysty- ja vaakarivejä ympärilläni. Tunnen hennon myötähäpeän punan hiipivän poskilleni.

Kello on puoli kuusi ja päivän yhteenvedot alkavat. Katselen hajamielisesti ulos ikkunasta ja pohdin, pitäisikö käyttää hyväksi EU:n kansalaisoikeuttani vapaaseen liikkuvuuteen ja lähteä. Ulkona on yhä kaunista. Aurinko paistaa. Ihmiset istuskelevat kirjastoa ympäröivillä ruohoalueilla ja nauttivat säästä. Tekisi mieli ostaa pari olutta ja liittyä heidän seuraansa. Tai lehteä lenkille. Mutta päätän kuitenkin yrittää keskittyä vielä hetken. Tunnollisena työntekijä en viitsi poistua ennen aikojaan. Vielä 59 minuuttia.

Yhteenvedoissa kuullaan yllättäen päivän painavinta antia. Latvian kansalaisten teemavuoden vetäjä kiittelee kohteliaasti järjestäjiä, onnittelee kroatialaisia EU-jäsenyydestä ja muistuttaa, että demokratian ydin on luottamus. Luottamus siihen, että vähemmistöön jääneet ovat tarvittaessa valmiita hyväksymään enemmistön päätökset, koska kokevat siitä huolimatta, että heidän äänellään on merkitystä (you win some, you lose some). Sekä luottamus siihen, että järjestelmä toimii sovittujen sääntöjen mukaisesti ja säännöistä pidetään kiinni. Tämänkaltaisen luottamuksen hän pelkää olevan rapistumassa EU:ssa ja monessa sen jäsenvaltiossa. Se on huolestuttavaa ja vaatii pikaisia korjausliikkeitä. En voisi olla enempää samaa mieltä. Jää pohtimaan vain sitä, oliko sana ”trust” bingossa. Tarkistan asian. Ei ollut.

Vihoviimeiset sanat lausuu tapahtuman järjestämisestä ison vastuun kantanut Mirela Despotovic kroatialaisesta kansalaisjärjestöstä nimeltä Center for Civic Initiatives. Hän kertoo lyhyesti Kroatiassa vallitsevasta asenneilmapiiristä EU:ta kohtaan. Se ei ole mairitteleva. Maan taloudella menee huonosti, eikä EU:hun liittymisen uskota tuovan tähän muutosta. Päinvastoin, eurokriisissä kytevään unioniin liittymisen koetaan entisestään pahentavan asioita. Maan ensimmäisissä Euroopan parlamenttivaaleissa tänä keväänä – jossa kroatialaiset siis valitsivat omat edustajansa tynkäkaudelle reiluksi vuodeksi – vain reilut 20 prosenttia kansalaisista vaivautui uurnille. Tiettävästi se on historian alhaisin luku Kroatiassa järjestetyissä yleisissä vaaleissa. EU:n ennätys se on ainakin. Se kertoo jo paljon.

Silti Mirela kertoo olevansa aidosti iloinen Kroatia EU-jäsenyydestä. Kymmenvuotiset jäsenneuvottelut eivät olleet helpot, mutta niiden aikana Kroatia joutui todella kehittämään demokratiaansa ”eurooppalaistamalla” hallintoaan ja oikeuslaitostaan sekä kitkemällä korruptiota. Se on pelkästään positiivinen asia maan tulevaisuuden kannalta. Hän toivoo, että Kroatian esimerkki kannustaa myös muita Länsi-Balkanin maita tarvittaviin uudistuksiin ja integraatio etenee alueella. Siten ehkä joku päivä hajautumiskehitystä tarkoittavalle termille balkanisaatio saadaan luotua täysin päinvastainen merkitys.

Sitä sopii todella toivoa. Tosin muutamat matkan aikana käymäni satunnaiset keskustelut niin sanottujen tavallisten kroatialaisten kanssa eivät olleet kovin toivoa herättäviä. Heille EU näyttäytyi taas yhdeltä tunkeutujalta alueelle, jota ovat historian saatossa hallinneet muun muassa Venetsia, Ottomaanien imperiumi ja Itävalta-Unkari. EU on pelkkä kansainvälisen pääoman marionetti, jenkkien käsikassara, joka tulee tuhoamaan telakkateollisuutemme ja nostamaan uusia rajalinjoja ennen yhtenäisten alueiden välille, he sanoivat. ”Entäs demokratia?”, kysyin perään. ”Demokratia on vain korruptoituneiden poliitikkojen piirileikkiä.” Entäs rauha? ”Mitä teki EU lopettaakseen tappamisen Jugoslavian hajoamissodissa?”, he vastaavat vastakysymyksellä. Siihen on vaikea vastata mitään järkevää, mutta huomaan, että heidän silmissään ennen niin vallankumoukselliset termit kuten rauha, demokratia ja tasa-arvo eivät ole muuta kuin sanahelinää. Niillekin pitäisi pystyä luomaan uusi positiivinen merkitys.  

Paljon saa tapahtua, että EU voittaa näin ajattelevien ihmisten luottamuksen puolelleen. Kenties niin ei käy koskaan. Huolestuttavinta on kuitenkin se, että he eivät ole enää marginaalisia tapauksia vaan heidän joukkonsa kasvaa koko ajan ympäri Eurooppaa. Pelkään pahoin, että ellei kansalaisten luottamusta demokratiaan saada vahvistettua nopeasti, tulemme todistamaan eurooppalaisen yhteistyön yhä syvenevää ”balkanisaatiota” tulevina vuosina ja vuosikymmeninä. Toivottavasti olen väärässä.

Seminaari päättyy. On aika aloittaa loma. Vielä viimeisillä voimilla kirjoitan kuitenkin sanan balkanisaatio muistivihkooni. Aion ehdottaa sitä seuraavaan demokratiabingoon.