Vanhan vitsin mukaan mikään ei ole niin viisas kuin
insinööri, paitsi saksalainen insinööri. Vähän vastaavan vaikutelman saa
suomalaisista virkamiehistä, kun lukee Suomen entisen EU-suurlähettilään Jan Storen muistelmateosta Euroopan ytimessä. Kollegoja vuosien
varrelta suitsutetaan paikoin niin vuolaasti, että lukijakin punastuu.
Vähempikin olisi riittänyt.
Kiinnostavaa kerrottavaa Storella silti riittää. Kirja on
pullollaan hauskoja anekdootteja eri maiden valtiomiehistä. Tarinat Marimekko-kassista
kirjoja kaivavasta Erkki Tuomiojasta, viinistä kieltäytyvästä Matti Vanhasesta,
Tony Blairin korvaan kuiskuttelevasta Göran Pärssonista ja huomaamattomasti
kättelevästä Javier Solanasta jäävät mieleen.
Kirjan sisällöllisesti vahvinta antia ovat kuitenkin Storen
omakohtaiset kokemukset erilaisista kansainvälisistä neuvotteluista. Store on
ollut muovaamassa ja puolustamassa Suomen kantoja kaikissa Suomen EU-taipaleen
ratkaisevissa käänteissä, joten hän tietää mistä puhuu. Kirjaa voikin lukea
eräänlaisena neuvottelutaidon oppaana.
Store korostaa monessa yhteydessä, että Suomen kaltaisella
pienellä jäsenmaalla on vain tietty määrä luottamuspääomaa käytettävissään.
Tästä johtuen ne paikat, joissa asetutaan poikkiteloin, tulee valita tarkasti. Rivien
välistä ei jää epäselväksi, ettei Suomen hallituksen vakuuskikkailua
eurokriisin kriittisimmissä vaiheissa katsottu muualla Euroopassa hyvällä.
Hyvä lähtökohta Suomen toiminnalle EU:ssa on, että Suomi
tukee yhteisön rakenteita, keskittyy oleelliseen, etsii aina ratkaisuja ja
tukee naapuria silloinkin, kun oma etu ei ole kyseessä. Neuvotteluja hoitavan
virkamiehen näkökulmasta se on usein helpommin sanottu kuin tehty. Pitää pystyä
ylläpitämään kollegojen luottamus siihen, että samaan aikaan kun ajaa
hallituksen ja maan etua, pystyy myös tekemään koko unionin etujen mukaisia
päätöksiä, kun tilanne sitä vaatii. Tasapainon säilyttäminen näiden
ristipaineiden välillä voi olla hankalaa.
Store ei hyväksy yleistä väittämää, että EU-päätöksenteko
olisi pelkkää jatkuvaa lehmänkauppaa. Joissain kysymyksissä on hänen mukaansa
pysyväisluonteisia rintamia. Esimerkiksi kauppapolitiikka jakaa jäsenmaat
protektionisteihin ja vapaakauppaa puolustaviin jäsenmaihin. Ympäristöasioita
taas ajetaan ponnekkaammin pohjoisessa kuin etelässä ja koheesiovaroja
puolustetaan ponnekkaammin uusissa kuin vanhoissa jäsenmaissa.
Pääsääntöisesti asetelma kuitenkin vaihtuu koko ajan.
Neuvotteluissa on oltava hereillä loppuun asti, vaikka ne venyisivätkin aamun
pikkutunneille. Store siteeraa entistä maa- ja metsätalousministeri Kalevi
Hemilää, joka oli aikanaan kiteyttänyt tärkeimmän oppinsa EU-neuvotteluista
seuraavasti:
"Pitkien neuvottelujen viimeinen vartti on kaikkein tärkein. Mikään ei ole tärkeämpää. Paitsi sen ymmärtäminen, milloin se viimeinen vartti alkaa."
Vaikka Euroopan integraation viimeiset vuodet ovat olleet
kaikkea muuta kuin menestyksekkäitä, Euroopan
ytimessä on kohtelias ja Euroopan tulevaisuuteen uskova teos. Kritiikkiä
päätöksentekijöitä kohtaan ei esitetä, eikä syyllisiä osoitella sormella,
muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta.
Store uskoo, että Euroopan unioni pärjää tulevaisuudessakin,
kunhan se pitää huolen taloudestaan, kehittää kilpailukykyään ja suhtautuu
avoimesti ulkomaailmaan. Tämän syvällisempää Euroopan unionin perustarkoituksen
tai olemassa olon oikeutuksen analyysiä kirjasta on turha etsiä. Ehkä sen aika
tulee sitten seuraavassa kirjassa.
(Kirja-arvio on julkaistu Eurooppalainen-lehdessä 2/2014)
(Kirja-arvio on julkaistu Eurooppalainen-lehdessä 2/2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti