Kun EU uhkasi kalakukon kieltää

EU:n maine järjettömiä päätöksiä tekevänä byrokraattisena koneistona on oiva kasvualusta sensaationhakuisille juttutyypeille. Lukijan on helppo uskoa myyttisestä EU:sta melkein mitä tahansa. Aina artikkeleiden ei tarvitse edes pitää paikkaansa, jotta kohu saadaan syntymään. Tämän sai kokea kuopiolainen kaapelitelevisio-yhtiö Starvisio vuonna 2001 mainoskampanjassaan, jossa se yritti järjettömien ”uutisten” avulla korostaa, kuinka tärkeää on olla perillä asioista. Kampanjan mainoksissa väitettiin muun muassa, että Veljmies-patsaalle tehdään peltihousut ja EU kieltää kalakukot. Monet ottivat kuitenkin kalakukko-jutun tosissaan. Ihmiset kyselivät huolestuneina kalakukkokauppiailta ja EU-instituutioilta, onko todella niin että kalakukko aiotaan kieltää. Savon Sanomien haastattelema Kuopion torikauppiaiden puheenjohtaja oli pöyristynyt Starvision toiminnasta ja esitti ukaasin, että mikäli tällainen toiminta jatkuu, torikauppiaat hakevat Starvisiolle lähestymiskieltoa (SS 14.12.2001).

Kohun käsittely jatkui Savon Sanomissa vielä seuraavan vuoden puolella. Helmikuun 2. päivä julkaistussa artikkelissa Euroopan komission Suomen edustuston päällikkö Timo Mäkelä moitti Starvisiota harhaanjohtavien tietojen levittämisestä ja kertoi pyytäneensä Starvisiota julkaisemaan oikaisun. Mäkelän mukaan komissioon tulee yhä tiedusteluja kalakukon kohtalosta. Asialla ovat olleet erityisesti kalakukkokauppiaat (SS 22.2.2002). Starvision toimitusjohtaja ihmetteli Savon Sanomien haastattelussa, kuinka Euroopan komissio voi olla yhä huolissaan joulukuussa ilmestyneestä Starvision mainoksesta. Hän muistutti, että mainosta ja vitsiä oli sen jälkeen jo käsitelty Starvision omissa uutisissa ja Savon Sanomiin tehdyssä jutussa. Viimeistään niistä olisi pitänyt selvitä, että kyseessä on vitsi (SS 23.2.2002). Saman päivän Savon Sanomien pääkirjoitussivun aliossakin ihmeteltiin, mihin on kadonnut savolaisten huumorintaju (SS 23.2.2002).

Kalakukkokohu on hyvä esimerkki siitä, että yhteiskunnalliset myytit ja huhut ovat tutkitusti vaikeita pysäyttää, kun ne kerran pääsevät leviämään laajalle. USA:ssa yksi tunnetuimmista hallintoon liittyvistä myyteistä on toisen maailmansodan aikana liikkeelle lähtenyt ”kaalihuijaus”. Sen mukaan elintarvikkeiden hintasäännöstelyviranomaisilta oli mennyt 26911 sanaa pelkän kaalinsiemenen määritelmään, vaikka todellisuudessa säännöstelymuistiossa kaalisiemen oli määritelty 11 sanalla. Huhu kiersi mediossa vuodesta toiseen. Vuonna 1965 Max Hall julkaisi ilmiöstä ensimmäisen tieteellisen artikkelin, jossa esiteltiin 50 erilaista kaalihuijauksen esiintymää medioissa (Hall 1965).

Starvisionkaan käynnistämältä kalakukkokohulta ei meinattu saada katkaistua siipiä, vaikka virheellinen ”uutinen” korjattiin moneen otteeseen. Eikä täysin saatukaan, sillä EU:n aiheuttama uhka kalakukolle palasi lehtien sivuille muutaman vuoden kuluttua. Heinäkuun 12. päivä vuonna 2009 Savon Sanomissa julkaistiin pääkirjoitus otsikolla ”EU yrittää ottaa kalakukon hengiltä”. Kirjoituksen mukaan Euroopan unionin kiristyvät hygienia säädökset uhkaavat romahduttaa kala- ja lihakukkojen valmistuksen, koska valmisteilla olevan asetusmuutoksen myötä tuoreet kukot olisi myytävä päivässä, minkä jälkeen ne olisi poistettava käytöstä. Perinteisesti kukkoa on saanut myydä oikein säilytettynä noin viikon ajan. Kirjoituksen tunteikkaasta sävystä voi aistia, että kyse on kansallisesti ja alueellisesti merkittävästä asiasta.

”Kalakukkojahti kuulostaa ihmeelliseltä senkin vuoksi, että EU itse nimesi kalakukon ”unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi” heinäkuussa 2002. Nyt kukon perään on usutettu oma ministeriömmekin, joka kritiikittömästi jahtaa kuuluisaa perinneruokaa. 

Kalakukko on tärkeä osa suomalaista ruokaperinnettä. EU osoittaa täydellistä piittaamattomuutta sitä kohtaan. Lahtaajan osa on annettu Suomen maa- ja metsätalousministeriölle.” (SS 12.7.2009)

Savon Sanomat tutkitutti erään tunnetun kuopiolaisen kalakukon valmistajan kukot Savo-Karjalan ympäristötutkimuksen elintarvikeyksikössä ja kukot saivat puhtaat paperit. Sivuhuomautuksena ”Kukossa pöpöjä nolla” -jutussa mainittiin myös, että itse asiassa EU:lla ei ollut asiassa osaa eikä arpaa, vaan tiukentuneet säädökset olivat lähtöisin maa- ja metsätalousministeriöstä (SS 15.8.2009). Omaa rooliaan EU:n syyttelyssä lehti ei pahoitellut, vaan tyytyi vain kommentoimaan yleisesti, että julkisessa kohussa savolaisten tuohtumus kohdistui tietenkin ensimmäisenä EU:hun. Asia nostettiin vielä senkin jälkeen esiin ainakin kolmessa artikkelissa: kahdessa vieraskynä-kirjoituksessa ja yhdessä varsinaisessa lehtiartikkelissa. Kaikissa niissä tuotiin esille, ettei EU:lla ollut tekemistä esitettyjen myyntiaikojen kiristyksen suhteen, vaan asialla olivat kansalliset viranomaiset. Oman roolinsa edelleen ulkoistaen Savon Sanomien artikkelissa ihmeteltiin, että kukon vainoaminen pantiin julkisessa keskustelussa vaistomaisesti EU:n piikkiin (SS 4.12.2009). Korjauksista huolimatta myytti EU:sta kalakukon kimpussa jäi elämään. Ainakin siihen viitattiin vielä luomumatkailuyrittäjän vihaisessa mielipidekirjoituksessa noin vuosi ensimmäisten korjausten jälkeen (SS 10.8.2010).

Voimakkaan tunteelliset reaktiot Starvision mainoskampanjaan ja EU:n piikkiin laitettuihin kiristyneisiin hygieniasäädöksiin osoittavat, että EU:n uhkaaman tervan tavoin kalakukko ei ole pelkkä tuote, vaan sillä on myös vahva symbolinen asema savolaisessa kulttuurissa. Slavoj Zizekin väitteen mukaan kansa on olemassa vain niin kauan kuin sen erityinen nautinto aineellistuu joukossa yhteiskunnallisia käytäntöjä. Kärjistäen voikin ajatella savolaisuuden olevan voimissaan niin kauan, kun kalakukkoa kohtaavat uhkat halutaan torjua keinolla millä hyvänsä. Samalla uhkan ja sen torjunnan kautta tuotetaan koheesiota yhteisöön. Kalakukko symbolina on jotain jota muut eivät voi ymmärtää, mutta jota he uhkaavat siitä huolimatta. Sen merkitys yhteisölle konkretisoituu vasta ulkoisen uhkan myötä.