Michel Houellebecqistä ja hänen tuotannostaan on kirjoitettu jo niin paljon analyysiä, että minulla ei ole siihen paljon lisättävää. Varsinkin kun asialla ovat olleet maamme kirjallisuuden valiot Riku Korhosesta Tommi Melenderiin (ks. "Mitä Houellebecq tarkoittaa?"). Jotain Houllebecqistä on kuitenkin kirjoitettava, niin vaikuttavia lukuelämyksiä hänen romaaninsa ovat minulle olleet.
En aio käydä läpi hänen tuotantoaan romaani romaanilta, vaan keskittyä niihin tekijöihin, jotka tekevät hänestä tärkeän kirjailijan juuri minulle. Ensinnäkin Houllebecqissä kiehtoo hänen tapansa katsoa ympäröivää maailmaa ikään kuin ulkopuolisena. Houellebecq on moralisti ja yhteiskuntakriitikko. Hän levittää meille luomamme todellisuuden eteemme alastomimmillaan ja kysyy: pidättekö näkemästänne?
Houellebecqin kirjoissa ihmiset ovat eksyksissä. He eivät tiedä mitä tavoitella. Heillä ei ole kunnianhimoa ja vallan tarvetta. Heidän ainut jäljellä oleva inhimonsa on seksi, sen kaikissa ilmentymismuodoissa. Se on ainut nautinnon lähde ja tavoittelemisen arvoinen asia. Ongelma on vain, ettei sitäkään ole tarjolla kaikille tarpeensa mukaan, vaan seksin saamistakin määrittävät kapitalismin lait. Toisilla on enemmän resursseja kuin toisilla.
Houellebecqin henkilöhahmot lipuvat päivästä toiseen merkityksettömyyden avaruudessa. Vain rakkaus (mitä se onkaan?) voi tarjota hetkellisen eskapismin ja antaa merkityksen. Senkin kohtalona on kuitenkin päättyä väkivaltaisesti. Ihminen on luonut maailman, jossa se ei ansaitse edes rakkautta. Houellebecqin sanoin: "Tiedän vain, että me löyhkäämme itsekkyydeltä, masokismilta ja kuolemalta. Olemme luoneet järjestelmän, jossa eläminen on tullut kerta kaikkiaan mahdottomaksi, ja kaiken kukkuraksi tyrkytämme sitä muillekin."
Näkökulma maailmaan on pessimistinen, mutta mielestäni tarkkanäköinen. Länsimainen elämäntapa perustuu kärjistetysti rahan keräämiseen ja sen kuluttamiseen. Olemassa olon merkitys on supistunut kuluttamiseen, jonka kautta ilmaisemme yksilöllisyyttämme. Elämme aineellisesti yltäkylläisessä, mutta henkisesti tyhjässä maailmassa. Onnellisuus on aineellista onnellisuutta ja parhaiten selviää, kun ei koskaa kyseenalaista olemassa olon merkitystä. Tämä herättää kuitenkin klassisen kysymyksen: onko parempi olla onnellinen sika kuin onneton Sokrates.
Toinen tekijä, joka minua Houellebecqissa kiehtoo, on hänen sievistelemätön tyylinsä puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Sitä voisi kai kutsua myös totuudellisuudeksi, ellei postmoderni filosofia olisi täysin raiskannut kyseistä termiä. Kirjoittaessaan islamin uskosta niin kuin hän kirjoittaa, hän varmasti tietää ärsyttävänsä lukuisia ihmisiä, mutta hän ei siltä jätä sitä tekemättä. Vaatii rohkeutta sanoa asiat sellaisina kuin ne näkee ja kokee. Hyvät kirjailijat ovat usein vittumaisia totuuden torvia, kuten Sofi Oksasenkin tapauksessa olemme saaneet huomata. Näin poliittisen korrektiuden dominoimana aikakautena on sitäpaitsi erittäin piristävää, kun joku uskaltaa esittää epäkorrekteja poliittisia ajatuksia suoraan, päin naamaa ja kiemurtelematta.
Tämä tällä kertaa Houellebecqistä. Palaan varmaa häneen vielä useaan otteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti