Minulla ja Merete Mazzarellalla ei ole paljon yhteistä. Hän on tanskalaisen äidin ja suomalaisen suurlähettilään tytär. Hän on asunut lapsuudessaan Kiinassa, Sveitsissa, Englannissa. Hänen sukunsa juuret ovat Helsingin hienostokaupunginosassa, Ullanlinnan huvilakadulla. Hän on kosmopoliitti professori joka on ollut naimisissa italialaisen miehen kanssa ja tuskin edes osaa puhua suomea. Hänellä on aikuinen lapsi. Hän on yli 60-vuotias.
Minä olen keskiluokkaisen savolais-pohjalaisen perheen lapsi. Vanhempani erosivat minun ollessa parin vuoden ikäinen ja äitini kasvatti minut yksin siitä asti. En tunne isääni. Äitini puolen sukujuuret ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijöitä. Perheemme lomamatkat suuntautuivat joko Välimeren lämpöön tai Lappiin. Minulla ei ole lapsia. Olen 26-vuotias.
Kuinka moni alle kolmekymppinen mies voi rehellisesti väittää, että jaksaisi kuunnella yli kuusikymppisten "mummojen" tarinoita, saati lukea heidän kirjoittamiaan kirjoja. Myönteisesti vastaavien joukko pienenee entisestään, jos kyseessä on yli 60-vuotias suomenruotsalainen hienostorouva. Merete Mazzarella selvästikin on sellainen, mutta olen jo vuoden päivät ollut innostunut hänen kirjoistaan. Hän on mummo joka todella osaa kirjoittaa mielenkiintoisia tarinoita.
Mazzarellan kirjoista huokuu laaja lukeisuus ja syvälle sieluun asti ulottuva humanismi. Tätä tietysti ruotisinkielisen kirjallisuuden professorilta sopii odottaakin. Mikä on kuitenkin yllättävää hänen kirjoissaan on tarinan kerronnan taito ja huumori, jota ei ollenkaan odottaisi suomenruotsalaiselta hienostorouvalta. Hän kytkee taidokkaasti yhteen kirjalliset sitaatit, ystäviltä kuullut tarinat, keskustelut ja itse koetut tapahtumat hienoksi anekdoottien mosaiikiksi. Hän hauska ja viihdyttävä, sivistävä ja opettavainen samaan aikaan. Tunnen hänen itseironiansa erittäin läheiseksi. Haluaisin itsekin pystyä tarkkailemaan ympäristöäni yhtä tarkasti, ironisesti ja hauskasti vielä ollessani hänen iässään.
Aina välillä törmää kirjailijoihin joita kohtaa tuntee voimakasta sielujen sympatiaa. Merete Mazzarella on yksi heistä. Minun tekisi mieli tavata hänet tai ainakin kirjoittaa hänelle kirje. Ehkä teenkin sen joskus. Sitä ennen tätä kirjoittamista täytyy vielä harjoitella. Hänen vaivattomasta ja sulavasti rönsyilevästä tyylistää voi oppia paljon (tästä myös luonnollisesti kiitos kääntäjille).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti