Kiireestä ja kirjallisuudesta

Yhdysvaltalainen aikakausilehti Time yllättää minut aina aika ajoin. Useimmiten sen aihevalinnat ja jutut ovat turhan "amerikkalaisia", mutta silloin tällöin törmää aivan mahtaviin artikkeleihin. Näin kävi esimerkiksi tuoreimman painoksen kohdalla. Jo lehden kansikuvajutun otsikko herätti mielenkiintoni: "Great American Novelist". En tunnistanut kuvan henkilöä, joten ostin lehden ja päätin ottaa selvää.

Kyseinen henkilö paljastui Jonathan Franzeniksi, kirjailijaksi joka on kirjoittanut muun muassa suurmenestystä niittäneet romaanit "The Correction" ja "Freedom". Luonnollisesti en ole lukenut kyseisiä teoksia, mutta jutun perusteella varmaan kannattaisi. Franzen nimittäin osoittautuu mielenkiintoiseksi tapaukseksi. Erityisesti mieleeni jäi hänen perustelunsa kirjallisuuden ja lukemisen merkityksestä nykypäivänä. Franzenin mielestä kirjat voivat parhaimmillaan auttaa meitä pysähtymään ajatteluun ja hiljaisuuteen kiireen sävyttämässä ajassa. Siinä mielessä kirjat täyttävät tehtävää, jota muut mediat eivät pysty korvaamaan. Hän lainaa Kierkegaardin ajatusta kiireestä:

"Busyness: the state of constant distraction that allows people to avoid difficult realities and maintain self-deceptions. With the help of cell phones, e-mail and handheld games, it easier to stay busy, in the Kierkegaardian sense, than it's ever been."

Lukeminen ja kirjoittaminen edellyttää keskittymistä ja hiljaisuutta, ja se jos mikä voi tarjota vastakohdan kiireelle. Franzen itse työskentelee huoneessa, jossa ei ole pääsyä internettiin eikä muihinkaan medioihin:

" The place of stillness that you have to go to write, but also read seriously, is the point where you can actually make responsible decisions, where you can actually engage productively with an otherwise scary and unmanageable world."

Franzen ei toki ole ensimmäinen kirjailija, tai ihminen ylipäätään, joka on puhunut kiireen ja teknologian turruttamasta ajastamme. Suomessa erityisesti Merete Mazzarella on useissa kirjoissaan nostanut esiin ajatuksen niin sanotusta hitauden kulttuurista. Sen perusajatus on sama kuin Franzenilla: Tekemällä vähemmän, elämme enemmän. Ehkä tähän liittyy myös se, että jos vain mennä viiletämme suorituksesta toiseen läpi elämämme, pysähtymättä koskaan miettimään valitsemamme polun mielekkyyttä, saatamme päätyä tuhlaamaan elämämme täysin toisisijaisten askareiden parissa. Kirjallisuus voi auttaa pysähtymään ja miettimään elämän tarkoitusta. Tässä mielessä kirjat ovat (Antti Nyleniä lainaten) vaarallisempia kuin huumeet, koska niiden aikaansaamat vaikutukset voivat olla elinikäiset.