"No niin, nyt on sitten lomat lusittu", kuten joku tekopirteä-aivokuollut hr-koordinaattori voisi todeta. "No mites se loma sitten meni?", saattaisi työtoveri kysäistä. "No hyvinhän tuo, kiitos." "Entäs itselläsi?". "No ei hullummin, kiitos vaan. Kävästiin vähän reissussa Euroopassa, mutta muuten oltiin ihan Suomessa. Mökillä ja silleen". "Just just, mekin oltiin vähän reissussa. Käytiin nimittäin Istanbulissa. On muuten hieno kaupunki. Jotenkin sellainen kulttuurien kohtaamispiste. Ja miten paljon historiaa. Ja ne ruuat. Kebabit, mezet ja lihapullat. Tai no ei ne oikeestaan edes ole pullia, mutta anyway."
Lomareissuista on vaikea sanoa mitään järkevää. Jos hehkuttaa liikaa, tekee toisen mitä todennäköisemmin joko kateelliseksi tai vaivaantuneeksi. Jos taas analysoi liikaa, pitkästyttää kuuntelijan alta tunnettujen aikayksiköiden. Jos kertoo turhan hauskoja tarinoita lomalla tapahtuneista sattumuksista, hyväuskoisimmatkin näkevät värikynää jokapuolella. Parasta on kai siis pitäytyä turvallisissa small-talk kommenteissa.
Väärin. Se, että lomista ei ole mitään järkevää sanottavaa johtuu yleensä siitä, että valitaan joko merkityksettömiä lomakohteita, tehdään liian lyhyitä matkoja ja/tai matkustetaan ylipäätään liikaa, tai jakseta tutustua matkustettaviin kohteisiin huolella. Uskon, että varsinkin viimeksi mainittu pätee suurimpaan osaan intohimoisistakin matkustajista.
Minua ei ainakaan tippaakaan kiinnostaisi matkustaa mihinkään, jos en olisi halukas samalla oppimaan jotain uutta. Ryypäta voin Suomessakin ja aurinkokin täällä paistaa mielestäni ihan tarpeeksi. Minulle mielekkyyden matkustamiseen tuo juuri mahdollisuus laajentaa näkemystäni maailmasta. Parhaimmillaan matkustaminen voi auttaa ymmärtämään paremmin toiseutta ja historiaa. Tällaista ymmärrystä tuskin voi ylikorostaa näköalattoman kvartaalipaskan aikakautena.
Kaikki edellä mainuttu kuulostaa hirvittävän tylsältä ja tosikkomaiselta. Sen voi toki nähdä niin, mutta minusta hauskanpito on myös mahdollista yhdistää älylliseen reflektointiin. Ei tarvitse viettää koko lomaansa kirkoissa ja moskeijoissa saadakseen käsityksen historiasta tai vieraista kulttuureista. Pysähtyminen kaljatuopin äärelle voi olla paljon sivistävämpi kokemus. Se vaatii kuitenkin aistien herkistämistä. Yksi hyvä tapa aistien herkistämiselle on lukeminen. Lukeminen voi auttaa näkemään asioita, joihin ei muuten osaisi kiinnittää huomiota. Ilman Orhan Pamukia minulta olisivat jääneet Istanbulissa noteeraamatta vanhat puutalot, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat yksi kaupungin dekadentin kauneuden symboleista. Ilman Johannes Koskisen esseitä taas en olisi ymmärtänyt puoliakaan niistä byzantin ja ottamaanien historiaan liittyvistä nähtävyyksistä mitä Istanbul sisällään pitää. Lyhyesti: lukeminen syvensi matkakokemustani.
Sanotaan, että tieto lisää tuskaa ja se joka tietää, tietää että ei tiedä. Mielestäni näihin hokemiin voisi myös lisätä, että tietämättömyyden voi aina korjata, mutta välinpitämättömyyttä ei koskaan. Voimme aina valita, haluammeko olla onnellisia sikoja vai surullisia Sokrateseja. Tämä pätee myös matkakohteita valittaessa. Seuraavaa Aasian rantalomaa suunnitteleville voisin suositella matkaa Istanbuliin. Pääsee Aasiaan ja saattaa jopa samalla oppia jotain historiasta. Lukematta matkaan ei kuitenkaan kannata lähteä. Onnelliset siat menköön edelleen Thaimaahan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti