Filosofian arvo

Suomi on luonnontieteiden ja käytännön järjen maa, todellinen insinöörien paratiisi. Täällä ratkotaan ongelmia, tehdään innovaatioita ja ollaan tehokkaita. Täällä pyritään välttämään turhaa filosofointia ja pohdintaa. Se on kaikki pois kilpailukyvystä, ellei se sitten satu jonkun ihmeellisen sivuvaikutuksen kautta lisäämään talouskasvua. Silloin se on luonnollisesti sallittavaa, jopa suotavaa.

Monen suomalaisen käytännön ihmisen mielestä filosofia ei ole paljon muuta kuin viatonta mutta hyödytöntä ilveilyä, turhantarkkoja erotteluja ja väittelyitä turhanpäiväisistä kysymyksistä. Onko filosofialla siis mitään arvoa?

Kysymys on niin suuri, että jouduin väkisinkin kilauttamaan kaverille. Onneksi kaveri (filosofi Bertrand Russell) oli kotona ja vastasi puhelimeen:

B: Russeleilla, Bertrand puhelimessa. (lankapuhelin, luonnollisesti)
H: Hei Bertrand, Hannu täällä. Mitä kuuluu?
B: Hei Hannu, kiva kuulla sinusta. Minulle kuuluu hyvää, entäs itsellesi?
H: Hyvää, hyvää. Vaikka maailma nyt on mikä on, sinä tiedät.
B: Heh, tiedän.
H: Kuule, olen joutunut vaikean probleeman eteen ja tarvitsisin apuasi. Minun pitäisi kertoa jotain filosofian arvosta suomalaisille käytännön ihmisille. Muistathan, täällä on paljon insinöörejä.
B: Hahahaa (nauraa partaansa joulupukkimaisesti), vanha velikulta. Muistan kyllä sinun maininneen asiasta. Te nuoret kansat olette niin hellyttävän tosikkomaisia ja käytännöllisiä. Se johtuu varmaan lyhyestä historiasta ja näyttämisen tarpeesta, kun asema on koko ajan uhattuna…
H: No voitko auttaa (jaaritteluun tuskastuen)?
B: Pahoitteluni. Tiedäthän sinä meidät vanhan filosofit… Totta kai voin auttaa, tai ainakin yrittää. Olen joskus kirjoittanut esseen nimeltä Filosofian arvo, muistaakseni vuonna 1912, jossa yritin kertoa filosofian merkityksestä yleistajuisesti. Jotkut teesit voivat olla vanhentuneita, mutta perusväitteiden uskon edelleen pitävän paikkansa. Haluatko, että lähetän sen sinulle telegrafina?
H: Voi kiitos, se olisi mahtavaa! Mutta mikäli mahdollista, ottaisin sen ennemmin tavallisena postina. Olen niin vanhakantainen tekniikan suhteen.
B: Hahahaa (nauraa partaansa joulupukkimaisesti), olisihan se pitänyt arvata. Ei ongelmaa. Laitan sen sinulle tulemaan postitse.
H: Kiitos, ja terveyttä veliseni!
B: Rauhaa ja rakkautta!

Bertrand piti lupauksensa tapansa mukaisesti ja jo muutaman kuukauden kuluttua isokokoinen kirje saapui posteljoonin tuomana. Kirje piti sisällään Bertrandin vuonna 1912 (Bertrand muisti vuoden täsmälleen oikein) julkaiseman Filosofian ongelmat (The Problems of Philosophy) – teoksen, jonka viimeinen luku on otsikoitu nimellä ”Filosofian arvo”. Tekijänoikeus syistä en voi kopioida koko tekstiä tähän sanasta sanaan, vaan joudun tyytymään referointiin. Yritän kuitenkin pysyä mahdollisimman totuudellisena alkuperäisen kirjoituksen ajatuksille.

Kirjeessään, jonka Bertrand lähetti minulle kirjansa mukana, hän muistutti, että ennen varsinaista aiheeseen syventymistä, on tärkeää vapautua niin kutsuttujen käytännön ihmisten ennakkoluuloista. Käytännön ihmisellä hän kirjoitti tarkoittavansa henkilöitä, jotka tunnustavat vain materiaaliset tarpeet. He käsittävät sen, että ihmiselle on tärkeää saada vatsa täyteen ruokaa, mutta unohtavat, että on välttämätöntä varata ravintoa myös sielulle. Käytännön ihminen ei ymmärrä, että vaikka kaikkien vatsat olisi ruokittu, jäisi vielä paljon työtä arvokkaan yhteiskunnan aikaansaamiseksi. Tästä syystä henkiset arvot ovat ainakin yhtä tärkeitä kuin aineelliset arvot. Filosofian merkitys taas voidaan löytää ainoastaan henkisistä arvoista, joten sen merkitystä on turha yrittää selittää ihmisille, jotka eivät niistä piittaa. Tämän tärkeän huomion myötä alla olevilla perusteluilla puhutaan vain henkisten arvojen kannattajille.

Mikä siis on filosofian arvo? Miksi sitä on syytä harjoittaa? Esipuheessa Bertrand rinnastaa luonnontieteet ja filosofian. Siinä missä luonnontiede on keksintöjensä ansiosta hyödyllinen lukemattomille ihmisille, jotka ovat siitä täysin tietämättömiä, ei filosofian tutkimisesta ole lainkaan arvoa muille kuin sen tutkijoille. Hyödyllisyys ei ole ominaista filosofialle, vaan sen vaikutus on parhaimmillaankin epäsuoraa, sen harrastajien elämäntavan kautta vaikuttavaa. Siksi filosofian vaikutusta on etsittävä näistä vaikutuksista, jos sitä ylipäätään jostakin etsitään.

Tieteenlajina filosofialla on siis tietty erikoisluonteesta. Tämän vuoksi vääräleukojen on helppo leimata filosofinen tutkimus merkityksettömäksi, sillä vaikka filosofia tähtää tietoon kaiken muun tutkimuksen tapaan, se ei koskaan saavuta niin positiivisia tuloksia kuin luonnontieteiden kaltaiset erikoistieteet. Tämä johtuu siitä, että aina kun täsmällinen tieto tulee mahdolliseksi, se muuttuu erikoistieteeksi ja lakkaa olemasta filosofiaa. Loppujen lopuksi filosofian piiriin jäävät vain ne kysymykset, joihin ei voida antaa täsmällisiä vastauksia. Näiden kysymysten joukossa ovat kuitenkin kaikki ne kysymykset, joilla on kaikista syvin merkitys henkisen elämämme kehitykselle. Bertrand antaa pari esimerkkiä: Onko maailmankaikkeudessa suunnitelmallista tarkoitusperää, vai onko se vain atomien satunnainen yhteenliittymä? Onko tietoisuus maailmankaikkeuden pysyvä osa, joka sallii meidän toivoa viisauden rajatonta kasvua, vai onko se ohimenevä sattuma yhdellä pienellä planeetalla, jolla elämän täytyy lopuksi käydä mahdottomaksi? Tällaisia kysymyksiä filosofia pohtii, mutta se pysty antamaan niihin täsmällisiä vastauksia. Sen tarkoituksena on vain saattaa meidät huomaamaan niiden tärkeys ja pitää yllä spekulatiivista mielenkiintoa maailmaa kohtaan.

Bertrandin mukaan juuri täsmällisten vastausten puutteesta johtuva epävarmuus on yksi filosofian arvoista. Epävarmuus on mahdollisuus nähdä toisin, ajatella luovasti. Ihminen, jolla ei ole tuntumaa filosofiaan, saattaa kulkea läpi elämänsä vangittuna ennakkoluuloihin, jotka ovat kehittyneet ilman harkitsevan järjen myötävaikutusta. Hän on aikakautensa tai kansansa tavanomaisten uskomusten ja vakaumusten talutusnuorassa. Sellaiselle ihmiselle maailma käy helposti äärelliseksi, itsestään selväksi, jossa uudet oudot mahdollisuudet saavat osakseen halveksuvan hylkäämisen. Filosofia sen sijaan voi herättää epäilemään ja vapauttaa tottumuksen tyranniasta tuomalla jokapäiväisimmätkin asiat esiin uudessa valossa. Näin se lisää käsitystämme siitä, miten asiat voisivat olla tai mikä on mahdollista, ja vähentää dogmaattista varmuutta, joka sulkee mielen spekulaatiolta.

Epävarmuuden ja odottamattomien mahdollisuuksien esiintuonnin lisäksi, filosofia saa arvonsa, Bertrandin mielestä jopa pääarvonsa, niiden kohteiden suuruudesta, joita se tutkii, koska niiden mietiskeleminen vapauttaa ahtaista ja henkilökohtaisista tarkoitusperistä. Vaistojen varassa elävän ihmisen elämä on suljettu hänen yksityisten intressiensä piiriin. Tuohon piiriin voi mahtua perhe ja ystävät, mutta ulkomaailma jää vaille huomiota. Sellaisessa elämässä on Bertrandin mielestä jotain kuumeista ja rajoittunutta, kun taas filosofinen elämä on tyyntä ja vakaata:

”Jollemme voi laajentaa kiinnostustamme käsittämään koko ulkomaailmaa, jäämme saarrettuun linnoitukseen kuin linnanväki, joka tietää, että vihollinen estää paon ja että viimein on väistämättä antauduttava. Sellaisessa elämässä ei ole rauhaa, vaan jatkuva taistelu hellittämättömän halun ja voimattoman tahdon kesken. Jotta elämämme tulisi suureksi ja vapaaksi, meidän täytyy tavalla tai toisella välttää tämä vankila ja taistelu.”

Yksi tapa paeta tuosta vankilasta on filosofinen mietiskely. Filosofinen mietiskely ei jaa universumia vihamielisiin leireihin - hyvään ja pahaan, ystäviin ja vihollisiin – vaan tarkastelee kokonaisuutta puolueettomasti. Se saa tyydytyksen jokaisesta ei-itsemme laajennuksesta, kaikesta, mikä suurentaa mietiskelyn kohteita ja samalla mietiskelyn suorittajaa. Filosofisessa mietiskelyssä pyritään laajempaan katsantokantaan, eroon henkilökohtaisesta, tottumuksesta, oman edun tavoittelusta tai halusta. Mestarin sanoin:

”Vapaa intellekti tahtoo nähdä, kuten Jumala voisi nähdä, vailla aikaa ja paikkaa, vailla toiveita ja pelkoja, vailla tavanomaisten käsitysten ja perinteellisten ennakkoluulojen kahleita, tyynenä, intohimottomana, yksinomaan tiedon halusta.”

Filosofisen mietiskelyn vapauteen ja puolueettomuuteen tottunut ihminen haluaa ylläpitää samaa vapautta ja puolueettomuutta myös tekojen maailmassa. Hän ei halua alistua tyranniuteen tai sortua itse keinotteluun, manipulointiin tai muuhun oman edun tavoitteluun. Hän tähtää oikeamielisyyteen, kauneuteen ja totuuteen. Hän pyrkii saavuttamaan yhteyden maailmankaikkeuden kanssa, joka on sen korkein hyvä:

”Puolueettomuus, joka kontemplaatiossa on puhdasta pyrkimystä totuuteen, on juuri sama mielen kvaliteetti, joka toiminnassa on oikeamielisyyttä ja tunteissa sitä universaalista rakkautta, jota voidaan jakaa kaikille eikä vain niille, jotka katsotaan hyödyllisiksi tai ihailtaviksi. Näin kontemplaatio ei ainoastaan laajenna ajatuksiemme kohteita, vaan myös tekojemme ja tunteidemme kohteita: se tekee meidät maailmankaikkeuden kansalaisiksi eikä ainoastaan jonkin muurein ympäröidyn kaupungin kansalaisiksi, joka on sodassa kaikkien muiden kanssa. Tässä maailmankaikkeuden kansalaisuudessa on ihmisen todellinen vapaus ja hänen vapautuksensa ahtaiden toiveiden ja pelon orjuudesta.”

Useita kuukausia, ehkä yli vuosi sen jälkeen kun olin saanut kirjoitukseni valmiiksi, Bertrand soitti minulle ja tiedusteli, olinko pitänyt hänen kirjoituksestaan. Hän halusi tietää, olivatko hänen argumenttinsa purreet kriittiseen suomalaisyleisöön. Olivatko ne saaneet suomalaiset uskomaan filosofian arvoon? Yritin ensin sivuuttaa kysymyksen vitsillä ja vastasin vain: ”No tiedäthän sinä hyvä Bertrand, meillä on täällä suomessa paljon insinöörejä…” Tuhina ja tyytyväinen hykertely täytti linjan. Vitsi toimi jälleen! Sen jälkeen olisi pitänyt edetä varsinaiseen asiaan, mutta en oikein tiennyt mitä vastata. En halunnut pahoittaa hänen mieltään, joten vastasin jotain ympäripyöreää kiinnostuneesta vastaanotosta ja hyvästä palautteesta. Uskon, että hän haistoi kiertelyni. Totuus on kuitenkin se, että jotain jäi puuttumaan: hyöty, innovaatiot, mitattavat tulokset, merkitys kilpailukyvylle… Hänen luulisi tietävän paremmin.