Yksi yleisimpiä hokemia demokratiasta on Winston Churchillin kommentti, jonka mukaan demokratia on huonoin kaikista valtiomuodoista, ellei huomioon oteta kaikkia muita sitä ennen kokeiltuja. Tässä toteamuksessa on varmasti totuuden siemen, mutta minulle rakkaampi on seuraava hieman tuntemattomampi Churchillin toteamus: "Paras argumentti demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa." Tämä sarkastinen kommentti kiteyttää hienosti yhden demokratian ikuisuusongelmista: peruskansalaisten yhteiskunnallisen tietämättömyyden. Demokratiassa valta kuuluu kansalaisille. Kaikilla on äänioikeus ja äänioikeuteen riittää pelkkä kansalaisuus ja riittävä ikä. Yhteiskunnallisten asioiden tai politiikan perusperiaatteiden tuntemusta ei vaadita. Kun kansa puhuu, pulinat on jätettävä pois, oli lopputulos sitten kuinka typerryttävä tahansa.
Kansan nimissä puhuminen yleistä populistisille liikkeille. Suomessa SMP:n Veikko Vennamo oli yksi ensimmäisiä kansan puolelle asettujia ja viime aikoina Timo Soini on tullut tunnetuksi ”Kyllä kansa tietää” –lausunnoillaan. Tutkimusten ja kyselyiden mukaan on kuitenkin selvää, että kansa on itse asiassa melko lailla tietämätöntä. Tommi Uschanovin tuoreen Suuri Kaalihuijaus –kirjan mukaan noin 13 prosenttia äänestäjistä on aivan pihalla ihan perusasioistakin. Perusasioilla hän viittaa esimerkiksi eri puolueiden tunnistamiseen tai pääministerin nimen tunnistamiseen. Yhteiskunnallinen tietämättömyys ei ole siis enää amerikkalaisten yksinoikeus, vaan pikemminkin vallitsevaa todellisuutta myös Suomessa. Tietämättömät ratkaisevat vaalit nykyisin myös Suomessa ja juuri tietämättömyys on otollista maaperää populististen liikkeiden nousulle.
Väitän, että valistumaton kansa ei tiedä edes omaa parastaan. Suurin osa suomalaisista rakastaa Suomen (suhteellisen) puhdasta luontoa, mutta silti äänestävät puolueita, jotka vannovat talouskasvun nimiin, joka ei käytännössä ole mahdollista ilman luonnon resurssien laajempaa ja tehokkaampaa hyödyntämistä. On hulluutta kuvitella, että talouskasvu voisi jatkua ikuisesti. Luonnon asettamat rajat tulevat vastaan ennemmin tai myöhemmin. Toiseksi suomalaiset rakastavat hyvinvointivaltiotaan ja sen turvaamia palveluita, mutta silti äänestävät puolueita, jotka ovat jo vuosien ajan ajaneet uusliberaaleja uudistuksia julkiselle sektorille. Kansa ei ymmärrä, ettei julkisia palveluja voi säilyttää leikkaamalla julkisia palveluja. Kolmanneksi, jos kansalta kysyttäisiin, ovatko he tyytyväisiä siihen, että tuloerot ovat viime vuosien aikana kasvaneet Suomessa nopeammin kuin yhdessäkään toisessa OECD maassa, uskoisin, että vastaus olisi ei. Silti Suomen kansa kaikessa tietävyydessään äänestää valtaa puolueita, jotka sallivat tämän tapahtua.
Enemmistön tietämättömyys, välinpitämättömyys ja apatia ovatkin edustuksellisen järjestelmämme suurimmat haasteet, eivät suinkaan epäilyttävistä sisäpiirikytköksistä kiinni jääneet poliitikot. Silloin kun kansa ei ole tarpeeksi valistunutta, demokraattinen järjestelmä ei pysty reagoimaan suuriin ongelmiin, jotka ovat kansalaisten välittömän oman edun tavoittelun ulkopuolella. Toisaalta järjestelmä ei pysty vastaamaan edes enemmistön toiveisiin, joita käsittelin yllä. Ajatellaan nyt esimerkiksi luonnonsuojelupolitiikkaa. Kaikki vähänkään valistuneet ihmiset tietävät sen, että tehokas luonnonsuojelu, tai edes ympäristönsuojelu, ei voi olla mahdollista yhteiskunnassa, joka vannoo talouskasvun ja kulutuksen kasvun nimiin. Itse asiassa talouskasvu ja luonnonsuojelu ovat toisilleen vastakkaisia arvoja. Silti kerta toisensa jälkeen valtaan nousevat puolueet, jotka vannovat toteuttavansa nämä molemmat toisensa poissulkevat tavoitteet. Valistumatonta kansaa on helppo höynäyttää. Sille on myös helppo antaa katteettomia lupauksia tai yllyttää muukalaiskammoon.
Suomen edustuksellisen demokratian rappiosta kertoo omaa kieltään myös puolueiden jäsenmäärien raju lasku 1980-luvulta alkaen. Suurien puolueiden jäsenmäärät ovat lähes puolittuneet suurin piirtein 30 vuodessa. Tätä taustaa vasten ei ole ihme, jos ihmiset kokevat etteivät puolueet aja heidän etujaan tai heille tärkeitä asioita, tai että puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmaksi tavallisten ihmisten ongelmista. Alhaisesta luottamuksestaan huolimatta puolueet ovat yhä edustuksellisen järjestelmämme keskiössä. Pääsääntöisesti ne asettavat ehdokkaat vaaleihin, organisoivat eduskunnan toimintaa ja muodostavat hallitukset. Toisin sanoen niiden valta säilyy suurena huolimatta siitä, että ihmiset ovat joukolla hylänneet ne. Kansalaisten huoli puolueiden ajautumisesta yhä kauemmas heidän toiveistaan onkin huutoa tuuleen niin kauan, kun vaikuttaminen näissä demokratiamme keskeisissä instituutioissa ei kiinnosta.
Yllä mainitun perusteella ei myöskään ole ihme, jos kansanvalta rupeaa näyttämään itsensä irvikuvalta. Totta kai pienellä joukolla puolueaktiiveja on suuri valta vaikuttaa näiden rappeutuneiden joukkoliikkeiden toimintaan ja sitä kautta yhteiskunnan valtarakenteisiin. Heidän mielipiteensä tulevat julki ja kuunnelluiksi, vastasivat ne sitten puolueen keskivertoäänestäjän toiveita tai ei. Tästä hyvänä osoituksena keskustan viime kesäinen puoluekokous, jossa pieni puoluekokousedustajien joukko valitsi kansalle uuden pääministerin. Rivikansalaisten valta taas rajoittuu satunnaiseen numeron sutaisuun äänestyslapulle kerran neljässä vuodessa. Tuohonkin päätökseen vaikuttavat todennäköisesti keskivertoäänestäjän kohdalla enemmän mainostoimistojen luomat mielikuvat kuin todelliset poliittiset linjaukset. Vaalien välillä puolueet voivat puuhata mitä lystäävät, tai mitä niiden aktiivit lystäävät, koska tavallista kansalaista ei jaksa kuitenkaan kiinnostaa.
Niin kauan, kun puolueet ovat edustuksellisen demokratiamme yksi tärkeimmistä osista, olisi ensi arvoisen tärkeää, että niissä toimiminen kiinnostaisi kansalaisia. Olen samaa mieltä Sirpa Pietikäisen kanssa siitä, että kansalaiset pystyvät muuttamaan puolueet näköisikseen, jos heillä on kiinnostusta osallistua niiden toimintaan. Demokratia ei voi koskaan toimia tyydyttävästi, jos kansalaiset eivät ole kiinnostuneita vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Halu vaikuttaa taas harvoin syntyy, jos on täysin tietämätön asioiden kulusta ja maailman menosta. Juuri se tekee demokratiasta haastavan järjestelmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti