Postmoderni rasismi

Muistatteko miten Hanna-Leena Hemming kommentoi Helsinki Pride – tapahtumaa vastaan tehtyjä kaasuiskuja? Jos ette, niin minäpä muistutan. Hän pohdiskeli Yleisradion haastattelussa, että voisiko iskuja pitää reaktiona yhteiskuntamme liiallista liberalisoitumista vastaan; onko menty jo liian pitkälle, hän spekuloi.

Hemmingin kommentti palasi mieleen lukiessani Slavoj Zizekin Enjoy Your Nation as Yourself! – artikkelia graduani varten. Tässä mielenkiintoisessa ”paperissa” Zizek erottelee hienosti postmodernin ja perinteisen rasismin välistä eroa. Perinteinen tai vanha rasismi oli suoraa ja raakaa. Se osoitti ”toisia” (juutalaiset, mustat, arabit, romanit, ryssät…) suoraan sormella ja sanoi, että ”te” olette laiskoja, väkivaltaisia, juonittelevia ja tuhoatte kansallisen substanssimme. Uusi rasismi taas on ”reflektoivaa”, toisen potenssin rasismia, minkä vuoksi se voi omaksua myös vastakkaisen, rasismin vastaisen taistelun muodon. Zizekin mielestä tätä uutta rasismia voi kutsua myös ”metarasismiksi”.

Otetaan esimerkki. Miten ”postmoderni” rasisti (laajennettuna: yleisesti eriarvoisen kohtelun hyväksyjä/kannattaja) reagoi Helsinki Priden väkivaltaisuuksiin?

Hän tietenkin aloittaa pitämällä iskun tekijöiden väkivaltaa vastenmielisenä ja kauhistelee sitä, mutta lisää sitten nopeasti, että nämä tapahtumat – niin valitettavia kuin ne itsessään ovatkin – täytyy nähdä oikeassa yhteydessään. Ne ovat oikeastaan vain kieroon menneitä ja vääristyneitä ilmauksia todellisesta ongelmasta, nimittäin siitä, että aikamme laissez-faire-liberalismissa yksilön elämälle merkityksen antava kokemus kuulumisesta hyvin määriteltyyn arvoyhteisöön on häviämässä. Todellisia syyllisiä ovat arvoliberalistit, jotka tasavertaisuuden ja ihmisoikeuksien nimissä hämmentävät luonnon määräämiä sukupuolikoodeja ja näin saavat liikkeelle yhteisön orgaaniset itsepuolustusmekanismit. Saman logiikan mukaisesti todellisia syyllisiä rasististen väkivaltaisuuksien lisääntymiseen ovat kosmopoliittiset universalistit, jotka ”monikulttuurisuuden” nimissä sekoittavat rotuja keskenään ja aiheuttavat luonnolliset vastareaktiot.

Näin rasismi tai homojen syrjiminen oikeutetaan rasismin vastaisena toimintana, pyrkimyksenä estää rotujen tai seksuaaliryhmien välisiä jännitteitä ja ristiriitoja. Zizekin mukaan tämä tarjoaa paljonpuhuvan esimerkin siitä, mitä Lacan (kuuluisa ranskalainen psykoanalyytikko) tarkoittaa väittäessään, ettei metakieltä ole olemassa:

”Metarasismin ja rasismin välinen etäisyys on tyhjä, metarasismi on puhtaasti ja yksinkertaisesti vain rasismia entistäkin vaarallisempana, koska se esiintyy vastakohtanaan ja yllyttää rasistisiin toimenpiteisiin juuri rasismin vastaisen taistelun varjolla”.

Päivi Räsäsen homokommenteissa on muuten juuri tämä sama metarasismin logiikka. Tarkkaillaan siis korvat höröllä vastedes.