Ummetus ja politiikka

Jo useiden vuosien ajan olen kärsinyt pahasta ummetuksesta, jonka syynä ovat valtionhallinnon asettamat työryhmät ja niiden loppuraportit. Yleensä ummetus alkaa paria päivää ennen loppuraportin julkistamistilaisuutta ja jatkuu akuuttina koko raportista julkisuudessa käydyn keskustelun ajan. Tämän (onneksi) suhteellisen harvinaisen, joskin kivuliaan, prosessin kestäisi vielä jotenkuten, ellei oire aktivoituisi myös muista typeryyksistä. Viime aikoina suolistoni toimintaa ovat häirinneet erityisesti semi-seniilien vuorineuvosten vieraskynäkirjoitukset.

Tänään, jälleen kerran, ummetus suorastaa räjähti vasten kasvojani avattuani Helsingin Sanomat. Normaalin näköalattomat pääkirjoitukset luettuani, silmäilin lehteä hetken puolihuolimattomasti, kunnes katseeni harhautui otsikkoon jonka tiesin aiheuttavan ongelmia: ”Valtaosan julkisista palveluista voisi ulkoistaa”. Kirjoittajana vuorineuvos X. Yritin kääntää sivua mahdollisimman nopeasti, mutta tiesin, että peli oli jo menetetty. Palasin tekstiin. Luin sen läpi kaksi kertaa – huolellisesti – ja jäin odottamaan. Jo muutaman minuutin kuluttua turvotus saapui ja tunsin ulostuksen pelon leijuvan Helsingin yllä.

Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt diagnosoida tätä ongelmaa ja tänään luulen vihdoin löytäneeni vastauksen. Oireeni alkavat heti, kun aistin, että joku yrittää poistaa politiikan politiikasta. Erilaisten loppuraporttien kohdalla oireitani helpottaa tieto siitä, että yleensä näiden raporttien tekijöillä on vakaa tietämys tekstiensä poliittisuudesta. He vain eivät halua paljastaa sitä yleisölle. Vuorineuvosten kirjoitusten kohdalla tätä oireita lievittävää vaikutusta ei valitettavasti ole. He yrittävät poistaa politiikan politiikasta täysin tietämättöminä teoistaan.

Tänäänkin Helsingin Sanomissa vuorineuvos X vaati kansakuntamme kokonaisedun nimissä seuraavaan hallitusohjelmaan kohtaa, joka avaisi yksiselitteisesti kaikki hallinnonalat ulkoistamiselle. Hänen mielestään jäykät asenteet estävät tehokkaan liiketoiminnan harjoittamisen monella sektorilla:

”Julkisen vallan pitäisi luoda kilpailuympäristö, joka korostaa tehokkuutta ja laatua. Ratkaisun etsintä vaatii poliittisista paineista vapaata analyysia. Suomi voisi olla tässä edelläkävijä.”

Paras, tehokkain ja tuottavin ratkaisu on mahdollinen, vain inhottava politiikka laittaa kapuloita rattaisiin. Jarrutusta ilmenee erityisesti kahdella tasolla. Yhtäällä ovat ammattiliitot, jotka ovat nurkkakuntaisia ja vastustavat maltillisimpiakin uudistuksia. Toisaalla taas on piilevä poliittinen konsensus, kansa ja sen edustajat, jotka eivät ole kypsyneet pitämään veronmaksajien kustantamia palveluja tavanomaisena liiketoimintana.

Ironista, mutta totta, kyseiset ajatukset vieraskynään kirjoittanut vuorineuvos X on kirjoittanut kirjan demokratiasta otsikolla ”Demokratian haasteet”. Vieraskynä kirjoituksen perusteella voisi ilkeästi todeta, että hänelle suurin demokratian haaste näyttää olevan demokratia itse. Ainakin minun mielestäni hänen parjaamansa kitkat ja jarrut ovat juuri demokratiaa itseään. Siihen kuuluvat myös typeryydet ja epäjohdonmukaisuudet, mutta se nyt vain sattuu olemaan demokratian hinta. Ei demokratia voi koskaan toimia sulavasti kuin osakeyhtiö, jos voisi, se tuskin olisi enää demokratia. Sen lisäksi täytyy muistaa, että demokratian arvoa ei voi typistää vain vapaan markkinatalouden toiminnan turvaamisen välineeksi. Jos tämä todella olisi demokratian korkein arvo, Suomenkin kannattaisi vaihtaa niin sanottuun Kiinan malliin. Pääsisi hetkessä eroon jarruista ja kitkoista, eikä poliittisista paineista vapaata analyysiä estäisi mikään.

Mutta jotta tämäkin kirjoitus ei menisi liian vakavaksi, ajattelin palata vielä hetkeksi ummetukseeni. Suhteellisen luotettavan diagnoosin löytymisen jälkeen olen kovasti yrittänyt miettiä sopivaa hoitokeinoa oireeseeni. Vakavien pohdintojen jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että parasta palsamia haavoilleni olisi kunnon kamppailun ja vastakkainasettelujen paluu politiikkaan. Minä ja suolistoni tarvitsemme tunteiden paluuta politiikkaan. Me tarvitsemme vaihtoehtojen paluuta politiikkaan. Me emme enää halua kuulla enää ehdotuksia ”kolmannesta tiestä”, ”kansakunnan edusta” tai ”poliittisista paineista vapaasta analyysistä”. Mikään valittu linja ei koskaan ole neutraali. Politiikassa jonkun voitto on toisen tappio.

Lisäksi jo lapsikin sen tietää, että jos paineita ei päästetä ulos, tai niitä yritetään tarkoituksellisesti tukahduttaa, saattaa turvotus etsiä säädyttömiä teitä purkautuakseen. Demokratiassa tukahduttaminen saattaa johtaa paineiden purkautumiseen populismin kautta. Ihmisen kaltaisessa organismissa taas…no jätän mainitsematta.