perjantai 7. tammikuuta 2011

Suomalaiset tyyli-ikoneina ja ongelmanratkaisijoina

En koskaan uskonut kirjoittavani seuraavaa lausetta: ennen Teneriffan lomaa en tiennyt mitään tyylistä ja tyylikkyydestä. Tähän saakka olin kuvitellut, että ihmiset matkustavat Kanarian saarille lähinnä aurinkoa ottamaan, alkoholia juomaan ja pasianssia pelaamaan. Mutta ei, ei ja vielä kerran ei. Kanarialle tullaan näyttäytymään. Vain paras ja kaunein on kyllin hyvää Kanarian matkaajalle.

Tunne, että on todistamassa jotain itseään suurempaa, alkoi osaltani välittömästi koneeseen astumisen jälkeen Helsinki-Vantaalla. Finnairin lomalento Teneriffalle oli viimeistä penkkiä myöten täyteen buukattu ja ihmiset rynnivät väkivaltaista kyynärpäätaktiikkaa käyttäen kohti istumapaikkojaan. Siinä ei vielä ollut mitään yllättävää. Olin kuullut, että näillä lomilla nopeat syövät hitaat. Kuitenkin vilkaisu kanssamatkustajiin loksautti suuni auki. En ollut koskaan eläissäni nähnyt sellaista väriloistoa, sellaista kimallusta, sellaista glamouria. Miehet ja naiset, siskot ja veljet, äidit ja isät, rakastavaiset, kaikki, olivat pukeutuneet kuin huominen ei koskaan tulisi. Heidän punaisista poskistaan ja säteilevistä hymyistään pystyi aistimaan tietoisuuden siitä, että tämän lähemmäksi kauneutta, sen syvintä ydintä, sen eksistenssiä, tuskin kukaan heistä tulisi koskaan pääsemään.

Tämän näkymän nähtyäni pääni oli hetken aikaa täysin pyörällä. Oli kuin olisin astunut tähtiportin kautta Sally Spectran ja Forrestereiden perheen yhteismuotinäytökseen, jossa vuosien salailun ja kähminnän jälkeen oli vihdoin tarkoitus lanseerata Brooke Loganin kehittelemästä rypistymättömästä silkistä valmistettu alusvaatemallisto miehille. Varmistaakseni, että se kaikki oli todella totta, löin itseäni avokämmenellä lujaa poskeen. Tunsin voimakasta kipua, mutta onnekseni en herännyt unesta. Värit, tuoksut ja äänet olivat yhä kaikki siinä, aistieni välittömässä läheisyydessä. Ristin käteni pääni taakse, laskin istuimeni selkänojaa, nojasin rennosti taaksepäin ja nautin. Joskus harvoin todellisuus voi olla tarua ihmeellisempää.

Se mitä tuossa lentokoneessa ja sillä saarella koin, on jotain, mitä tulen aina kantamaan muistoissani. Jotain, mitä kukaan ei voi koskaan kiistää. On kuitenkin traagista, etten millään pysty kertomaan kaikkea kokemaani. Sanat eivät riitä, aika loppuu kesken. Kuvattavaksi jäävät vain todellisuuden palaset, fragmentit. Niistä muutaman haluan teidän kanssanne jakaa.

1. fragmentti: kalastusliivi yhdistettynä turkoosiin fleecetakkiin

Ensireaktioni oli torjuva, kun näin tämän jumalaisen kombinaation lipuvan ohitseni lentokoneessa ensimmäistä kertaa. Useinhan näin käy, kun kohtaa jotain totaalisen uutta. Muutamaa tuntia myöhemmin kokonaisuus avautui kuitenkin täysin toisessa valossa. Ymmärsin, että käytännöllisyydessään ja mukavuudessaan kalastusliivi + turkoosi fleecetakki – kombinaatio on ylivertainen kaikkiin muihin asukokonaisuuksiin verrattuna. Tämän asusteen valitsija voi huoletta jättää vyölaukun kotiin, sillä pienet ja vähän suuremmatkin tilpehöörit mahtuvat sujuvasti lukuisiin kalastusliivistä löytyviin taskuihin. Fleecetakki taas suojaa uv-säteilyltä ja lämmittää mukavasti Teneriffan viileässä vuoristoilmassa. Fleecetakin turkoosi väri istuu oivallisesti Kanarian saarten faunaan ja floraan, jonka kirkkaat ja räikeät värit suorastaan velvoittavat jättämään hillityt norjalaisneuleet kotiin. Ja mikä tärkeintä, kokonaisuus on alleviivaavan tyylikäs.

2. fragmentti: hihaton Tereriffa t-paita (eli ns. ”Riffa-paita”)

Halusin tehdä heräteostoksen välittömästi, kun näin tämän modernin klassikon roikkumassa erään laadukkaan matkamuistomyymälän rekissä Playa de las Americasissa. Hihaton Teneriffa t-paita, eli tuttavallisemmin ”Riffa-paita”, on paradoksaalinen kokonaisuus. Se ei jätä ketään kylmäksi. Hihattomuudellaan se viestiin kantajansa maskuliinisuutta traditionaalisempien vaimonhakkaaja-mallien tapaan, mutta logonsa kolmella delfiinillä se myös viestii pehmeämpiä arvoja. Delfiinien rakastaja ei voi olla läpeensä paha! Lisäksi ”Riffa-paita” korostaa miesvartalon seksikkäimpiä kohtia: vyön alle tungettuna mahaa, muussa tapauksessa enimmäkseen käsivarsia. Se tarjoaa kantajalleen mahdollisuuden esitellä olkavarren rusketusraitoja. Parasta ”Riffa-paidassa” on kuitenkin sen informatiivisuus. Se nimittäin osoittaa suoraan sen, missä se kantaja on viettänyt laatuaikansa. Suomen sydäntalven kylmyydestä ja pimeydestä hetkellistä eskapismia hakeville naisille teksti "Teneriffa" on lupaus lämmöstä ja säännöllisistä kuukausituloista. Yhdistettynä kultaiseen leijonariipukseen, sillä voi myös kertoa vastakkaiselle sukupuolelle isänmaallisista tuntemuksistaan.

3. fragmentti: musta nahkaliivi

Suomessa harvemmin tavattava musta nahkaliivi on peruspätevä yleisasuste. Tämä arkinen totuus selvisi minulle seuratessani lomahuvilamme saksalaisen talonmiehen (Jogi) tyylivalintoja kahtena peräkkäisenä päivänä. Huolellisilla aluspaita valinnoillaan Jogi teki selväksi, että musta nahkaliivi sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen, sekä arkeen että juhlaan. Fiinimmän paidan kanssa nahkaliivillä voi kävellä vaikka parhaan ystävän häihin, kun taas räikeän t-paidan kanssa se osoittaa kantajansa kapinallista asennetta sovinnaisuussääntöjä kohtaan. Kuumana päivänä mustaa nahkaliiviä voi pitää myös ilman aluspaitaa. Silloin täytyy kuitenkin pitää mielessä, että riippumatta muista asustevalinnoista kokonaisuudesta voi tulla hieman homohko.

4. fragmentti: dekadentit punaviinitahrat vaaleilla kangashousuilla

Tätä neljättä fragmenttia voisi luonnehtia vaatetusta täydentäväksi osaksi tai somisteeksi (englanniksi accessory). Taito on saada punaviinitahrat näyttämään vahingossa läikytetyiltä, koska muutoin dekadenttia vaikutelmaa on vaikea saavuttaa. Turmeltuneet punaviinitahrat esimerkiksi vaaleilla kangashousuilla tuovat särmää persoonaan. Tällaiselle henkilölle ei tee mieli mennä ryppyilemään. Tukeva humalatila tekee luonnollisesti kokonaisuudesta katu-uskottavamman.

Paluulennolla arviolta 50-vuotias suomalaismies tarjosi seurueellemme tämän tyylin oppikirjamaisen sovelluksen. Vielä koneeseen tullessa miehen vaaleat kangashousut olivat täysin tahrattomat ja hän vaikutti vesiselvältä. Itse asiassa hän oli avulias ja auttoi kanssamatkustajia käsimatkatavaroiden asettamisessa säilytyslokeroihin. Jo tässä vaiheessa hän kuitenkin tiesi tavoitteensa, koska vihjasi hienovaraisesti vanhemmalle herrasmiehelle, että hän myös auttaa tämän laukut alas, ellei sammu matkan aikana. Hänen sammumisensa oli kuitenkin viimeinen asia, jota kanssamatkustajien tarvitsi pelätä. Noin neljän tunnin lennon jälkeen mies oli jo niin tukevassa humalatilassa, että hän aggressiivisesti tivasi vieressä istuvaltaan mieheltä Suomen pituutta kilometreinä.

Tässä vaiheessa en ollut vielä täysin vakuuttunut miehen trend-setter-potentiaalista, mutta kun katseeni kiinnittyi hänen housuihinsa, hänen ollessa palaamassa yhdeltä lukuisista viinanostoreissuiltaan koneen etuosasta, pystyin vain kunnioituksesta jäykkänä nyökyttelemään päätäni. Miehen valkoisten kangashousujen polvenseutu oli oikean jalan osalta täysin punaviinitahrojen peitossa. Hajapisaroita oli lentänyt myös vasemmalle lahkeelle. Oli täysin selvää, että näissä tahroissa ei ollut senttiäkään suunnitelmallisuutta; ne olivat sataprosenttisen dekadentit. Kokonaisuuden autenttisuuden kruunasivat vielä lasittunut katse, kaljatölkit käsissä ja konjakkipullo housun taskussa. Tämä mies todella tiesi mitä oli tekemässä. Hän ratsasti aallonharjalla. Hän loi muotia!

***
Myöhemmin paluulennolla luin Finnairin Blue Wings – lehdestä Alexander Stubbin kolumnia, joka käsitteli Suomen brändityöryhmän loppuraporttia. Kolumnissa, joka oli otsikoitu raflaavasti ”Consider it Solved”, Stubb ylisti suomalaisten lahjakkuutta erilaisten ongelmien ratkaisemisessa. Hänen mielestään kyky erilaisten ongelmien ratkaisuun on niin luontaista suomalaisille, että yllättävien sairastapausten kohdalla lentokoneissa esitettävä kysymys ”Is there a doctor onboard?” tulisikin muuttaa kaikkiin tilanteisiin soveltuvaan ”Is there a Finn onboard?” -muotoon. Finnairin lennoilla matkustajat voivat olla huoleti, sillä:

”if you begin to feel ill, don’t worry. On Finnair flights there will always be a Finn onboard. Consider that problem solved.”

Pureskellessani näitä Stubbin viisaita sanoja, nostin katseeni hetkeksi ylös ja tarkkailin hetken aikaa lähiympäristöäni. Mies, joka oli tyylikkäästi somistanut valkoiset kangashousunsa punaviinitahroilla, oli taas kerran noussut ylös penkiltään. Tällä kertaa kuitenkin muussa kuin viinanhakutarkoituksessa, nimittäin auttamaan mustat saappaat naisystävänsä jalkaan. Mikäli mahdollista, tämä kyseinen nainen oli vielä miestäänkin kovemmassa humalassa. Kenkien jalkaan survomisesta kehkeytyikin varsinainen näytelmä, jota puoli lentokoneellista seurasi huvittuneena. Siinä sitten tätä miehen survomista ja naisen hervotonta kikatusta seuratessa toistelin mielessäni Stubbin sanoja: a Finn onboard = problem solved. Toden totta, näinhän se menee. Tämäkin episodi oli vain jälleen yksi osoitus suomalaisten kyvystä ratkoa ongelmia luovasti. Mutta ei pelkästään luovasti, vaan myös tyylikkäästi: tukevassa humalassa, dekadentit punaviinitahrat housuilla. Toivottavasti myös tämä suomalaisille luonteenomainen piirre saa ansaitsemansa huomion seuraavan brändityöryhmän loppuraportissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti