Modianon maailma

Karl-Ove Knausgård kuvaa Taisteluni-sarjan viidennessä osassa, kuinka hän ymmärsi lukiessaan V.S. Naipaulin Saapumisen arvoitusta, ettei kirjassa välttämättä tarvitse edes olla juonta.

"Ajattelin, että proosa oli sellaista missä voi levätä, samalla tavoin kuin voi levätä jossakin paikassa, puun alla tai tuolissa puutarhassa, ja että siinä itsessään oli arvoa."

Knausgårdin havainto palasi mieleeni luettuani pari Patrick Modianon teosta. Molemmissa kirjoissa oli kyllä jonkinlainen juoni mutta sen selittäminen ei kerro niistä mitään oleellista. Oleellista on Modianon sanoilla esiin loihtima omalaatuinen maailma, jossa minäänsä etsivien ihmisten elämänkulkua määräävät sattuma, epätodennäköiset tilanteet sekä tyhjästä ilmestyvät ja tyhjyyteen katoavat ihmiset. Jan Blomstedt kuvaa sitä Kadonnut kortteli -kirjan esipuheessa osuvasti lempeän painajaisen ja hiljaisen huumorin maailmaksi.

Modianon taide on muistamisen ja unohtamisen taidetta. Hänen kirjoissaan menneisyys on kuin toinen maailma, johon yhteydet ovat tavalla tai toisella katkenneet. Muistoja leimaa epäyhtenäisyys ja epäjatkuvuus, jonka vuoksi menneisyys näyttäytyy outona, aavemaisena ja epätodellisena. Identiteetti on vaarassa pirstoutua, kun menneisyyden minän ja nykyisyyden minän muistojen välistä kuilua ei saa kurottua umpeen.

Modianon henkilöt ovat kuin siluetteja, taustastaan irti repäistyjä ja menneisyytensä menettäneitä ihmisiä, varjokuvia. Välillä valo kohdistetaan johonkin heistä hieman tarkemmin ja yksityiskohtaisemmat muistikuvat tuovat hetkellisesti lihaa luiden ympärille. Seuraava kappale taas hajottaa kokonaisuuden, eikä jäljelle jää kuin siluetti, joka on entisestään hämärtynyt reunoiltaan. Modianon maailmassa muistot loittonevat ja palaavat yhtenään, lämmin nostalgia vuorottelee kipeiden traumojen kanssa.

Franz Kafkan tavoin Modiano on onnistunut loihtimaan romaaneihinsa omaleimaisen tunnelman, jota ei voi oikeastaan kuvata kuin modianolaiseksi. Välillä tekstit herättävät enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia, mutta kaikkea ei tarvitsekaan ymmärtää kirjain kirjaimelta, koska Modiano ei ole ensisijaisesti psykologinen tai filosofinen kirjailija. Modianon lukijan täytyy vain uskaltaa heittäytyä modianolaiseen maailmaan, missä pätevät loppujen lopuksi vain modianolaiset lainalaisuudet. Se ei välttämättä ole helppoa kuin puun alla tai tuolissa lepääminen mutta taatusti rikastuttava kokemus. Aivan kuten Blomstedt toteaa mainiossa esipuheessaan:

"Aidoimmat kirjalliset kokemukset eivät edusta elettyä kokemusta, ne ovat itsessään kokemusta, jota ei voida korvata muilla kokemuksilla."