Viimeisten vuosien aikana olen kuullut kasvavaa kritiikkiä EU-journalismia
kohtaan. Monet tuntuvat olevan väsyneitä siihen, että EU:sta nostetaan esiin
vain negatiivisia asioita ja puhutaan vain taloudesta. Sen koetaan antavan
turhan suppean kuvan lähes koko elämänpiirin kattavasta yhteistyöstä. Lisäksi
korostamalla kansallista etua normatiivisten ideaalien sijaan journalismin
koetaan rapauttavan EU:n hyväksyttävyyttä ja kasvattavan euroskeptisyyttä.
Huoli on Euroopan laajuinen. Satojen eurooppalaisten
kansalaisjärjestöjen yhteenliittymä EYCA
(European Year of Citizens Alliance) kirjasi komissiolle joulukuussa luovutettuihin politiikkasuosituksiinsa tarpeen
kohentaa EU-asioista mediassa käytävän keskustelun tasoa.
Erityisesti iltapäivälehtien sensaationhakuiset lööpit ovat
saaneet monet näkemään punaista. Niiden perusteella EU tuntuu olevan
varsinainen ilonpilaaja, joka käy puolustuskyvyttömien kalakukkojen, riisipiirakoiden
ja saunaklapien kimppuun. Vaikka useimmat näistä lööpeistä ovat vääriin
tulkintoihin perustuvia uutisankkoja, ne tuntuvat helposti jäävän osaksi EU:sta
käytäviä kansalaiskeskusteluja. Usein jopa niin vahvasti, että monille kansalaisille
niinkin neutraalista termistä kuin direktiivi on tullut kirosana.
Poliitikkojen ja EU-instituutioiden on tietysti helppo
vierittää vastuu EU:n huonosta maineesta ja demokratiavajeesta journalisteille,
mutta oikeasti vikaa on myös EU:ssa. Haastattelututkimuksissa journalistit ovat
todenneet, että EU on sekä haastava jutun aihe että tietolähde. Lähtökohta on,
että EU-asiat kiinnostavat syvemmin vain erittäin harvoja. Jotta ihmiset
saadaan lukemaan EU-juttuja, on päätöksiä popularisoitava. EU:n tuottama tieto
on kuitenkin usein niin teknistä, että tulkintavirheitä on vaikea välttää.
Lisäksi päätösten avaaminen lukijoille vaatii usein paljon muita aiheita
pidempiä selityksiä. EU-aiheiden kiinnostavaksi tekemistä hankaloittaa myös se,
että usein ideologiset konfliktit ja tunnetut yhteen ottavat henkilöt
puuttuvat.
Mediassa käytävällä keskustelulla on epäilemättä suuri
vaikutus kansalaismielipiteeseen ja demokratian toimivuuteen. Taloudellisen ja
poliittisen integraation edessä olisi myös toivottavaa, että rajat ylittävää
keskustelua EU:sta käytäisiin paljon nykyistä enemmän. Toistaiseksi näyttää
kuitenkin todennäköiseltä, että eurooppalainen julkinen keskustelu käydään
jatkossakin pääasiassa kansallisvaltioiden rajojen sisällä. Tällöin Euroopan tulevaisuutta koskevien
yhteisten tavoitteiden hahmottaminen on vaarassa jäädä kansallisvaltioiden ”itsekkyyden
jalkoihin”.
Onneksi positiivisiakin merkkejä on ilmassa. Kansainvälisten
tutkimusten mukaan monissa EU-maissa keskustellaan jo varsin yhteneväisesti EU:sta,
eli julkisiin keskusteluihin nousevat samat teemat samoin painotuksin suurin
piirtein samanaikaisesti. Poikkeuksen säännöstä muodostaa Iso-Britannia, jossa
euroskeptiset aihevalinnat saavat paljon muita maita enemmän palstatilaa. Se
näkyy myös EU:n kannatuslukemissa.
Suomessa EU-journalismia on tutkittu vuosikymmenien varrella
jonkin verran, mutta pääasiassa joko journalistisen työn näkökulmasta tai
jonkin rajatumman teeman, kuten euroskeptismin näkökulmasta. Yhtään
yleiskatsausta suomalaisessa journalismissa esiin nousevista EU-aiheista ja
käytetyistä kehyksistä ei ole tehty. Eurobarometreistä kuitenkin tiedämme, että
suomalaisten tietämys EU-asioista on heikompaa kuin EU:ssa keskimäärin, joten
siinä mielessä EU:sta käytävää julkista keskustelua tulisi ehdottomasti tutkia
tarkemmin myös Suomessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti