“Is, then, the EU worth defending? The true
question is, of course, which EU are we referring to?” - Slavoj Žižek
Euroopan parlamentti käynnisti viime syyskuussa eurovaalien äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen tähtäävän kampanjan sloganilla ”Tällä kertaa on toisin”. Kampanjan sivuilla slogania perustellaan sillä, että parlamentin valta kasvanut sitten edellisten vaalien ja kansalaisilla on enemmän valtaa vaikuttaa maanosamme suuntaan kuin koskaan ennen. Viimeistään nyt on siis aika aktivoitua myös eurovaalien suhteen.
Pelissä on kieltämättä enemmän kuin viime vaaleissa.
Parlamentin valta on kasvanut Lissabonin sopimuksen myötä ja siitä on tullut
neuvoston kanssa tasaveroinen lainsäätäjä monessa asiassa. Sillä on nykyisin
myös hitunen budjettivaltaa eli käytännössä oikeus hyväksyä tai hylätä
jäsenmaiden aikaansaama neuvottelutulos. Lisäksi äänestäjillä on nyt myös
epäsuora mahdollisuus vaikuttaa komission puheenjohtajan valintaan. Tästä
huolimatta on kuitenkin syytä kysyä, ovatko asiat tälläkään kertaa riittävän
toisin? Eli vielä tarkennettuna: voiko parlamenttivaaleissa äänestämällä
todella vaikuttaa maanosamme poliittiseen suuntaan?
Valitettavasti vastaus on EIPÄ JUURI. Ajatellaanpa vaikka
EU:n austerity-politiikkaa eli niukkuus- tai säästöpolitiikkaa. Tällä
kiistanalaisella doktriinilla on ollut konkreettisia ja kouriintuntuvia
vaikutuksia miljooniin kriisimaiden kansalaisiin. Taloustieteilijät ovat
kiistelleet sen järkevyydestä ja tuhannet kansalaiset kävelleet mielenosoituksissa
sitä vastaan. Ideaalimaailmassa sen suosio mitattaisiin eurovaaleissa ja
päättäjät saisivat joko mandaatin jatkaa sitä tai velvoitteen höllentää sen
otetta. Mutta tämä ei ole ideaalimaailma. Euroopan parlamentilla ei ole sanan
sijaa niukkuuspolitiikkaan vaan siitä ovat vastuussa Troikan jäsenet eli
Euroopan komissio, EKP ja IMF, joten niukkuuspolitiikkaa jatkuu jos on
jatkuakseen eurovaaleista riippumatta.
Jos kerran eurovaaleissa ei voi vaikuttaa niukkuuspolitiikan
kohtaloon, niin missä vaaleissa sitten voi?
Se onkin vaikeampi kysymys. Kotimaisissa vaaleissa voi totta
kai äänestää puoluetta joka vastustaa niukkuuspolitiikkaa, mutta ainakaan
Suomesta sellaista ei olisi helppoa löytää. Sitä paitsi Suomen rooli EU:n
valtapolitiikassa on sen verran pieni, että sellainen protesti tuntuisi lähinnä
puskasta huutelulta. Sen sijaan Saksan liittopäivävaaleissa olisi panosta.
Saksahan on suuri maa, Euroopan teollisuuden veturi ja niukkuuspolitiikan
pääarkkitehti. Harmi vaan, että nekin vaalit menivät jo ja saksalaiset antoivat
niukkuuspolitiikalle varauksettoman tukensa. Olisiko tulos ollut yhtä selvä, jos
niukkuuspolitiikan kohteeksi joutuneilla kansalaisilla olisi ollut äänioikeus?
Enpä usko.
Jo tällaisten yksinkertaisten ajatusharjoitusten perusteella
käy ilmi, kuinka huonossa jamassa EU-demokratia tällä hetkellä on. Jos
EU-tasolla harjoitettuun politiikkaan ei voi vaikuttaa EU-tason vaaleissa,
jotakin on pahasti pielessä. Karu totuus on, että Euroopan parlamentti on yhä
liian kaukana potentiaalistaan ollakseen merkittävä vallankäyttäjä. Eihän se
pysty edes itse päättämään istuntopaikastaan, vaikka mepit ovat toistuvasti
suuren enemmistön turvin ilmaisseet halukkuutensa lopettaa jokakuukautinen
rekkaralli Strasbourgiin.
Ongelman ratkaisu ei ole kuitenkaan EU-yhteistyön purkaminen
vaan nimenomaan sen vahvistaminen. Parlamentin valtaa on kasvatettava
jäsenmaiden vallan kustannuksella. Annan toisen esimerkin: verosuunnittelu ja
veronkierto. Yritysten ja rikkaiden yksityishenkilöiden verosuunnittelun ja
veronkierron takia EU-maat menettävät vuosittain arviolta lähes 1000 miljardia
euroa verotuloja, jonka myötä hyvinvointivaltioiden ylläpitäminen on päivä
päivältä mahdottomampi tehtävä. Yksittäiset kansallisvaltiot ovat täysin
voimattomia tällaisten prosessien edessä, joten käytännössä ainut keino puuttua
asiaan olisi EU-yhteistyön avulla. Viime vuonna 26 jäsenmaata 28:sta olikin
valmiita puuttumaan asiaan tehostamalla pankkitietojen vaihtamista unionin
sisällä, mutta nykytilanteesta hyötyvät Itävalta ja Luxemburg äänestivät vastaan,
eikä asialle tehty mitään, koska päätös edellyttää yksimielisyyttä. Pari maata
siis jarrutti onnistuneesti suuren enemmistön kannattamaa kehitystä, joka vain osoittaa sen, että tarvitsemme vahvaa ylikansallista demokratiaa tasapainottamaan ylikansallisen talouden ylilyöntejä. Jos EU ei tähän pysty, se menettää kansalaisten silmissä lopunkin uskottavuutensa sekä taloudellisena että poliittisena unionina.
Niin kauan kun demokratia ei yllä potentiaaliinsa EU-tasolla tai edes kansallisvaltioiden tasolla, niin kauan kun äänestämällä ei todellisuudessa voi muuttaa mitään, nykytilanteesta kärsivät kansalaiset tulevat tekemään ainoan rationaalisen ratkaisun mikä heillä on käytettävissään: äänestämään populistisia puolueita, jotka haistattavat pitkät koko touhulle, lupaavat tarjota suojaa Brysselin teknokratialta, palauttaa kansalaisille heidän itsemääräämisoikeutensa ja itsenäisyytensä. Se on valheellinen lupaus, mutta toimii, koska parempaakaan tulevaisuuden näkymää ei ole tarjolla. Pisimmällä tämä huolestuttava kehitys on Unkarissa, jossa pääministeri Viktor Orbanin Fidesz-puolue on onnistunut saamaan kansan tuen nationalistis-autoritäärisen ohjelmansa taakse. Slavoj Žižek kuvaa Unkarin tilannetta vuonna 2012 julkaistussa kirjassaan The Year of Dreaming Dangerously näin:
“If the protection of
democratic institutions necessarily goes hand in hand with continual
impoverishment of the Hungarian people [as the result of the austerity
measures imposed by the EU and IMF], we must not be amazed that Hungarian
citizens show a little enthusiasm for restoring liberal democracy. In other
words, you cannot have it both ways, a democratic revival and the neoliberal
politics of austerity: the coffee of democratic revival can only be served
without the cream of economic neoliberalism.”
Populismin tutkija Paul Taggart on todennut, että populismi
on demokratian terveystarkastus. Mitä huonommin demokratia voi, sitä enemmän
populismia. EU-demokratia on niin heikossa
kunnossa, että kevään 2014 eurovaaleissa tulemme näkemään populististen puolueiden
todellisen esiinmarssin. Ne tulevat huutamaan kuten Orban
Unkarissa: ”Valta takaisin kansalle!”, ”Valta takaisin kansallisvaltioille!”, ”Loppu
Brysselin ylivallalle!”, ”Itsenäisyys takaisin!”, ja ne tulevat saamaan
kansanjoukot liikkeelle, koska ihmiset ovat turhautuneita politiikkaan, joka ei luo todellisuutta vaan reagoi vain taloudellis-tuotannollisiin välttämättömyyksiin.
Länsimaisissa demokratioissa on tapana painottaa äänestämisen tärkeyttä, mutta meteli nousee heti, jos kansalaiset äänestävätkin väärin - "Populistit murskavoittoon - Markkinat hätääntyivät". Populismia ei kuitenkaan padota pelottelemalla, vaan tarjoamalla
kansalaisille muita todellisia vaihtoehtoja, todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa. Liian monet kokevat, ettei äänestämisellä ole mitään väliä, koska kaikki jatkuu kuitenkin aivan kuten ennen. Tämän takia demokratia pitäisi nopeasti keksiä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti